Niko, Niklas, Niilo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Brianna Rollins aitoi MM-kisoihin Yhdysvaltain ennätyksellä

Brianna Rollins järjesti laadukkaan aitajuoksushow'n Yhdysvaltain yleisurheilumestaruuskisoissa Des Moinesissa.

Hän aitoi naisten 100 metrin aitojen mestariksi Yhdysvaltain ennätysajalla 12,26, joka vie hänet lajin kaikkien aikojen maailmantilastossa kolmanneksi.

Floridalaisjuoksija pudotti jo aiemmin tänä vuonna ennätyksensä 12,39:ään voittaessaan Yhdysvaltain yliopistomestaruuden. Des Moinesin loisto-oloissa hän alitti sen alkuerissä ajalla 12,33 ja välierissä juostuaan 12,30.

Ajat syntyivät kuitenkin yli kaksi metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa eivätkä olleet ennätyskelpoisia.

Finaalissa myötätuulta oli 1,2 metriä sekunnissa, joten olot olivat ihanteelliset ja ennätyskelpoiset.

- Yritin keskittyä vain omaan juoksuun, mutta nyt tunteet kuohuvat, Rollins hehkutti.

Rollins, 21, aloitti yleisurheilun vasta lukioikäisenä. Laji kiinnosti, koska Rollinsin äiti oli aikanaan 800 metrin juoksija.

Viime vuodet juoksijan kehitys Clemsonin yliopistossa on ollut rivakkaa. Hän pinkoi toissa vuonna ajan 12,99, joka koheni viime vuonna lukemiin 12,70.

Nyt hän oli valmis siirtämään Gail Deversin vuonna 2000 juokseman USA:n ennätyksen (12,33) historiaan. Se tosin ei ollut ajatuksissa ennen finaalia.

- En koskaan mieti aikoja tai ennätyksiä tai ylipäätään yhtään mitään ennen juoksua, Rollins tuumi.

Barrett ja Tinsley kärkituloksiin

Toiseksi naisten pika-aitafinaalissa juoksi Queen Harrison ajalla 12,43.

Kotiyleisön suosikki ja moninkertainen arvokisaedustaja Lolo Jones hiipui viidenneksi ajalla 12,55. Hän putosi siten myös MM-joukkueesta, jonne pääsevät kisojen kolme parasta.

Kauden kärkitulokseen ylsi Des Moinesissa myös korkeushyppääjä Brigetta Barrett. Viime kesän Lontoon olympiakisojen hopeamitalisti ylitti ennätyksensä 204 toisellaan ja lopetti kilpailun siihen.

- Oli sellainen olo, että olisin pystynyt hyppäämään korkeammaltakin, mutta noudatin valmentajan ohjeita ja keskityn Moskovan MM-kisoihin, Barret sanoi.

Miesten 400 metrin aidoissa olympiakakkonen Michael Tinsley pudotti lajin kauden kärkiajan lukemiin 47,96.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    8. 8

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    9. 9

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää