Nestori

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomen aiturilupauksella tekniikkamurheita

Talven hallikisat antoivat odottaa läpimurtokautta Tampereen Pyrinnön 21-vuotiaalle aiturilupaukselle Lotta Haralalle, mutta toisin kävi.
Kevään loukkaantumiskierteen vuoksi Harala on kovan paikan edessä, kun ensi viikolla Tampereen Ratinassa kisaillaan alle 22-vuotiaiden EM-sijoituksista.

- Talvella juoksin 60 metrin aidoissa suunnilleen samaa vauhtia kuin tulevien kisojen suosikit. Mutta jalkavaivat sotkivat valmistautumistani tähän kesään, eikä tekniikka ole vielä kohdillaan, Harala tuumaa.

Harala huomauttaa, että omassa kunnossa ei tällä hetkellä ole valittamista.

- Sen suhteen en ole huolissani, mutta tekniikan löytyminen vie aikansa. 100 metrin aidat on teknisesti herkkä laji eikä siinä pelkällä juoksemisella pärjää, Harala pohtii.

- Toisaalta tekniikka voi loksahtaa kohdilleen hyvinkin pian. Toivotaan niin, mutta näiden EM-kisojen suhteen pitää olla realisti. Mutta totta kai finaalipaikkaa lähden näistä kisoista hakemaan, Harala jatkaa.

Haralan mukaan suurimmat tuloksentekotavoitteet on siirretty loppukauteen.

- Mielestäni nyt on vielä menossa alkukausi, joten aikaa aikojen parantamiseen on yhä paljon. Myöhemmin on tulossa vielä isoja kisoja, kuten SM-kisat, Tampereen omat eliittikisat sekä tietysti Finnkampen. Niissä riittää paljon tavoiteltavaa tälle kaudelle, Harala sanoo.

Harala myös myöntää, että jo pelkkä EM-kisoihin osallistuminen on hänelle iso asia.

- Saahan näistä kokemusta ja on hienoa seurata myös muiden urheilijoiden suorituksia. Ja tärkeää on myös se, että kisat järjestetään Tampereella. Täällä on paljon tuttuja ollut tekemässä töitä sen eteen, että kisat onnistuvat. Uskon, että katsomossakin tulee olemaan hyvä tunnelma, Harala sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    3. 3

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    6. 6

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    7. 7

      ”Valtava terroriuhka” Britanniassa – kuninkaallinen neuvonantaja vertaa riskiä IRA:n pommikampanjoihin

    8. 8

      Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    9. 9

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    3. 3

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    6. Näytä lisää