Oona, Netta, Aune

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Juoksijalegenda valaa uskoa: "Huijarit saadaan kiinni"

DOPING
Lontoon olympiakisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimineen olympiavoittaja Sebastian Coen mukaan yleisurheilun synkällä dopingkesällä on myös valoisat puolensa.
Sunnuntaina yleisurheilumaailmaa ravisteli suuri skandaali, kun kaksi historian nopeimpiin pikajuoksijoihin kuuluvaa sprintteriä jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. USA:n Tyson Gayn dopingnäytte sisälsi kiellettyä lääkeainetta. Jamaikan Asafa Powell puolestaan jäi kiinni oksilofriini-nimisen piristeen käytöstä.

Gayn ja Powellin lisäksi kuluvan kesän aikana kiinni ovat jääneet muun muassa jamaikalaispikajuoksija Sherone Simpson ja Lontoossa naisten 1500 olympiavoittoa juhlinut Cakir Alptekin.

Dopingtapausten vuoksi Kansainvälinen olympiakomitea harkitsee Lontoossa annettujen näytteiden uudelleen tutkimista. KOK:lla on oikeus säilyttää näytteitä kahdeksan vuoden ajan, joten testien kehittyminen ja uusien aineiden löytäminen saattaa KOK:n tiedottaja Mark Adamsin mukaan johtaa näytteiden uudelleen arvioimiseen.

Lontoon olympiakisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toiminut Sebastian Coe uskoo tuoreiden tapausten olevan merkki testijärjestelmän toimivuudesta. Coen mukaan on yleisurheilun tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, että dopingin käyttäjät saadaan paljastettua.

- Emme tunne juuri näiden kyseisten tapauksien erityispiirteitä, mutta laajempi sanoma on selkeä: poikkeavuudet havaitaan. Siitä ei ole epäilystäkään. Aiomme päästä eroon huijareista, Coe vakuuttaa Daily Mailin mukaan.

- Onko tämä päivä ollut mukava? Ei, mutta parempi näin kuin niin, että joutuisimme kymmenen vuoden kuluttua palaamaan ajassa taaksepäin ja ihmettelemään, miksi emme kyenneet selvittämään asiaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    5. 5

      Obama jätti jäähyväiset Valkoiselle talolle – valokuvaaja julkaisi vaikuttavan kuvan Instagramissa

    6. 6

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

    9. 9

      Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

    10. 10

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    5. 5

      Obama jätti jäähyväiset Valkoiselle talolle – valokuvaaja julkaisi vaikuttavan kuvan Instagramissa

    6. Näytä lisää