Anna, Anne, Anu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Ruuskanen ennakoi kovaa kaarta - "Voi olla viisikin metriä pidemmällä"

YLEISURHEILU
Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen ottaa Lapinlahden Eliittikisoissa tänään ensi kertaa tänä kesänä mittaa Ari Manniosta.
Kahdelle nousukuntoiselle keihäänheittäjälle kilpailu on tulevalla viikolla Vaasassa käytävien Kalevan kisojen kenraali.

- Tulee mielenkiintoinen kilpailu, Ruuskanen uskoo.

Kilpailu heitetään myötätuuleen, eli kentän päinvastaisesta päädystä kuin viime vuosina on heitetty.

- Kävin tamppaamassa paikkaa. Hyvä se on. Tero Pitkämäki heitti tuollaiselta alustalta täällä 90 metrin heiton, Ruuskanen sanoo viitaten kentän toisen päädyn heittopaikkaan ennen kuin siihen vedettiin Mondo-pinnoite.

Ruuskanen kiskaisi viikonvaihteessa Orimattilassa 84,05 ja on sittemmin harjoittelut kevyesti.

- Orimattilassa heitin vielä pieni jarru päällä. Ne olivat ehkä rumimpia 84 metrin heittoja, jota olen ikinä heittänyt, mutta kun saan keihään lähtemään pari-kolme metriä ylemmäs, se voi olla viisikin metriä pidemmällä, Ruuskanen sanoo.

Naisten 4x100 metrin viestijoukkue käy Lapinlahdella Moskovan MM-kisojen tulosrajan kimppuun. Kovia tuloksia hakevat myös 3 000 metriä juoksevat Sandra Eriksson ja Johanna Lehtinen, 1 500 metrin MM-rajaa havitteleva Niclas Sandells sekä pituushyppääjä Tommi Evilä ja seiväshyppääjät Jere Bergius ja Eemeli Salomäki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Uusi raportti paljastaa mykistäviä lukuja Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – 12 Sotshin mitalistia käytti kiellettyjä menetelmiä

    4. 4

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Uusi raportti paljastaa mykistäviä lukuja Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – 12 Sotshin mitalistia käytti kiellettyjä menetelmiä

    4. 4

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää