Airi, Aira

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pitkämäen leikannut lääkäri: ”Riskirajoilla mennään”

Kesäkuisesta kylkioperaatiosta toipuvan Tero Pitkämäen manageri ilmoitti tiistai-iltana, että pohjalaisheittäjä nähdään viikonloppuna Kalevan kisoissa. Pitkämäen leikannut ortopedi kertoi kuitenkin, että Vaasassa heittäminen on terveydellinen riski.
Tero Pitkämäen manageri Tero Heiska lähetti tiistai-iltana tiedotteen tiedotusvälineille, jossa kerrottiin Pitkämäen osallistumisesta viikonlopun Kalevan kisoihin ”terveysriskin uhallakin”. Pitkämäen kyljen kesäkuun loppupuolella leikannut ortopedi Tuomo Karila myönsi tiistai-iltana IS Urheilulle, että aikaistettu paluu kilpakentille on riskaabelia touhua.

- Hänen (Pitkämäen) kanssaan oli puhetta, että tällä hetkellä on riski loukkaantua kilpailutilanteessa. Riski on pieni, mutta edes sellaista ei soisi, kun kyseessä on huippu-urheilija. Eli vähän riskirajoilla tässä nyt mennään, Italiasta puhelimella tavoitettu Karila kertoi.

Karila suositteli itse pidempää toipumisaikaa.

- Aina pitää muistaa, että minä en voi määrätä ketään olemaan kilpailematta. Minä voin antaa vain ohjeen. Ei mulla mitään jumalan sanaa ole, eikä kenelläkään muullakaan lääkärillä.

- Mutta olisin toivonut, että hän olisi voinut huilata pidempään. Mielelläni olisin antanut ainakin viikon lisää hänelle toipumisaikaa, eikä sekään olisi antanut mitään takuuta siitä, että hän ei loukkaantuisi uudestaan, Karila sanoi.

Hänen mukaansa on mahdotonta arvioida, kuinka suuri loukkaantumisriski Pitkämäellä on sunnuntain kisassa.

- Kun pelataan ihmiskehon kanssa, niin ei olemassa mitään tarkkoja aikoja tai sääntöjä, että parantuminen tapahtuisi jossain tietyssä ajassa. Jokainen yksilö toipuu oman toipumiskykynsä mukaisesti. Mitään numeerisia arvoja ei voida antaa. On mahdotonta arvioida, että millä todennäköisyydellä Tero loukkaantuu tai on loukkaantumatta.

Karilan mukaan loukkaantumisriskissä on kyse pehmytkudosten toipumisesta.

- Se rikkoutunut osa kyljessä on Teron kehosta poistettu. Eli se osa ei voi enää rikkoutua, se on mahdottomuus. Mutta vaurioituneen pehmytkudoksen toipumista on vaikea arvioida. Meillä on ortopedinen käsitys asioista, että pehmytkudos kestää noin kuutisen viikkoa parantua. Mutta kestääkö se 100 prosenttista suoritusta, niin sitä on vaikea sanoa. Totta kai toivon, että se kestää Teron tapauksessa.

Karilan mukaan Pitkämäki on parantunut leikkauksestaan joka tapauksessa hyvin.

- Riski on ilman muuta olemassa, mutta yleisesti ottaen hän on parantunut poikkeuksellisen hyvin tästä tilanteesta.

- Terohan on myös itse kertonut, että hän on tehnyt jo ihan maksimiheittoharjoituksia. Mutta aina pitää muistaa, että kilpailusuoritus on aina eri asia kuin harjoitussuoritus. Kun on adrenaliinia veressä, niin loukkaantumisriski on aina eri luokkaa

Pitkämäen piti alun perin palata kilpakentille viikon kuluttua lauantaina Kuortaneen Eliittikisoissa. Suomen Urheiluliitto myönsi Pitkämäelle erityisluvan antaa tarvittavat MM-näytöt vasta silloin.

Pitkämäen taustatiimi tuli kuitenkin siihen päätökseen, että Urheiluliiton myöntämä erityislupa ei ole juridisesti pätevä, jos joku toinen urheilija valittaa asiasta Urheilun oikeusturvalautakuntaan. Sen vuoksi maailmantilastossa kakkosena oleva Pitkämäki nähdään tositoimissa jo Kalevan kisoissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    5. 5

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

    10. 10

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    5. 5

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    6. Näytä lisää