Onni, Sisu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kuortaneen korni show

Kommentti
Pituushyppääjä Eero Haapala, 24, opiskelee fysioterapeutiksi. Muutaman kurssin aikana ajatus on ilmeisesti seikkaillut muualla kuin ihmiskehon saloissa, kirjoittaa Urheilusanomien toimittaja Pekka Holopainen.
Haapalan ns. terveysnäyttöharjoitus Kuortaneella torstaina oli ajatuksenkin tasolla syntynyt kuolleena kuin kivi, ja lopputulos oli ainoa looginen: uusi repeämä takareidessä. Urheilija, valmentaja, lajivalmentaja ja Urheiluliiton huippu-urheilujohto houkuttelivat uutta vammaa luokseen, ja tulihan se sieltä.

Jos joku lääkäri todella on vakuutellut Haapalalle ja tiimille, että takareiden repeämä paranee täysvauhtisia hyppyjä sietävään kuntoon kolmessa viikossa, hänen tulee lukea Hippokrateen valansa uudestaan. Oikea vastaus on 6, jopa 12 viikkoa. Sellaista vauhtia se proteiini siellä lihasta korjaa. Aiheesta löytyy teholajien historiasta valtava määrä empiiristä dataa. 

Kun tätä kornia show’ta katseli Urheiluruudusta, ei tiennyt kallistuisiko itkuun vai nauruun. Jos tällaisessa aivan kriittisessä tilanteessa paikalla on ainakin kaksi tv-kameraa, muuta mediaa ja sivullisia pällistelijöitä, ei siitä voi hyvää seurata. Tero Pitkämäki hakisi vastaavassa tilanteessa täydellisen työrauhan vaikka mistä.

Haapala olisi MM-ajatukset unohtamalla voinut vielä loppukaudesta hypätä kelpo tuloksen ja saada huiman potkun syksyllä alkavaan harjoituskauteen. Sen sijaan nyt saadaan vain lisää ajan kanssa suorituskykyä syövää arpikudosta takareiteen ja vaarannetaan tulevaisuus.

Miksi ihmeessä urheilija sitten sortui tällaiseen tyhmyyteen? Oma hinku hypätä ensimmäisissä MM-kisoissa oli tietysti kova, vauhtisokeus iski. Samaa poltetta koki nuori, kokematon valmentaja. Liekkiä eivät lajivalmentaja ja huippu-urheilujohto ilmeisesti yrittäneet riittävin järkiargumentein sammuttaa. Kilpailumanageri sentään yritti, mutta turhaan.

Moskovan valot eivät olisi Haapalalle kauan tuikkineet. Aamukarsinnassa finaaliraja on asetettu 810:een, ja loppukilpailuun vaadittaneen noin 792. Haapala on hypännyt tänä kesänä parhaimmillaan vähemmän. Nyt olisi pitänyt ladata suven rekordi aamuvarhain, epävarmana takareidestä, ilman tuntumaa täysvauhtisista hypyistä. Soromnoo. Täysin turha reissu kaikissa tilanteissa.

Kuortaneella tarkkasilmäisimmät huomasivat, että Haapala ontui vauhtijuoksunsa aikana. Hypyt lensivät 7 metrin tuntumaan. Jossain raportoitua 770:tä isompaa valhetta ei ole millään hiekkalaatikolla Suomessa tänä kesänä edes pilttien suusta kuultu.

Haapalan kausi käynnistyi tammikuussa kuin unelma, kun Porissa lensi halli-SE 811. Hallikausi kulkikin upeasti loppuun asti. Sen jälkeen on tiettävästi jatkettu täydellä höyryllä, vaikka hallikauden jälkeen huippuunsa viritettyä kroppaa pitäisi jonkin aikaa palautella perusharjoittelun parissa. Keväällä paukkuivat sitten akillesjänne, sen jälkeen polvi ja takareisi, tässä järjestyksessä. Tästä olisi vielä jotenkuten ehkä selvitty, mutta sitten paukkui taustatiimiltä järki. Tätä satoa sitten Kuortaneella torstaina niitettiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. 6

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    7. 7

      Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

    8. 8

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    9. 9

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    9. 9

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. Näytä lisää