Laura

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Raskas takaisku Suomen kestävyysjuoksulle

1500 metrin juoksija Niclas Sandells on luopunut toiveistaan päästä ensi kesän EM-kisoihin Zürichiin.
Niclas Sandells joutuu jättämään ensi kesän EM-kisat väliin. Hoidoista huolimatta mykoplasma ja keuhkoklamydia eivät ole parantuneet. Sandellsin prioriteetti on nyt toipua rauhassa.

- On iso pettymys, että en juokse Zürichissä. EM-kilpailut ja niissä menestyminen olivat yksi urani päätavoitteista. Tämä päätös oli kuitenkin nyt tehtävä, Sandells totesi Urheiluliiton tiedotteessa.

Sandells aikoo keskittyä ensi kesänä Kalevan kisoihin ja Ruotsi-otteluun. Paluu huipulle on mielessä ensi vuonna.

- Silloin haluan palata eurooppalaiseen kärkeen ja ottaa 1500 metrin Suomen ennätyksen nimiini.

Sandells ja kilparadoille palannut Jukka Keskisalo olivat suunnitelleet harjoittelevansa talven aikana yhdessä leireillä. Sandellsin sairastelu sotki suunnitelmat.

Helsingin EM-kisoissa 2012 Sandells voitti 1500 metrin alkueränsä ja selvisi finaaliin. Loppukilpailussa hän kaatui 500 metriä ennen maalia ja oli lopulta finaalin viimeinen.

Vähän myöhemmin Lapinlahden eliittikisoissa hän juoksi uuden ennätyksensä 3.36,88 ja lunasti paikan Lontoon olympiakisoihin. Ennätysaika jäi vain 55 sekunnin sadasosaa voimassa olevasta SE:stä. Lontoossa hän karsiutui finaalista.

Sandells on voittanut Kalevan kisoissa 800 metriä kolme kertaa (2011-2013) ja 1500 metriä neljä kertaa (2010-2013).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    6. 6

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    7. 7

      Juhani Tammisen tulevaisuus tv:n kiekkoasiantuntijana vaakalaudalla

    8. 8

      Eva Dahlgrenin koti ryöstettiin – varkaat veivät tavaraa miljoonan edestä

    9. 9

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    10. 10

      Maapallon lämpöennätys jälleen murskaksi – vuosi 2016 oli lämpimin 136 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    6. Näytä lisää