Tuija, Tuire, Vanessa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomi johdossa yleisurheilun EM-joukkuekisassa: ”Valtavan kutkuttava tilanne”

Yleisurheilu
Suomi pääsee johtoasemasta yleisurheilun EM-joukkuekilpailun ykkösdivisioonan toiseen päivään Tallinnassa sunnuntaina.
Suomi johtaa 161 pisteellään kokonaiskilpailua 4,5 pisteen erolla Valko-Venäjään ja 5,5 pisteellä Romaniaan. Kilpailu noususta ykkösdivisioonasta Superliigaan on kuitenkin tasainen, sillä myös Kreikka ja Norja ovat kymmenen pisteen sisällä Suomesta.

- Valtavan kutkuttava tilanne, Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen tiivisti tilanteen avauspäivän jälkeen.

- Kilpailusta tuli juuri niin tasainen kuin ennalta arvelimme.

Suomella näytti olevan jo ennalta pienet mahdollisuudet nousta ykkösdivisioonasta, mutta sitä ei juuri rohjettu mainita. Nyt Kemppaisen oli jo pakko todeta tilanne myös ääneen.

- Tämä päivä antaa hyvän startin sunnuntaille. Meillä on nyt selkeä noususauma olemassa, Kemppainen myhäili.

Kemppainen kiitteli ennen muuta joukkueen tasaisuutta.

- Ei tullut mitään totaaliromahtamista, ja nuoret urheilivat aivan ylärajoillaan.

Kemppainen kehui erityisesti kestävyysjuoksijoita, jotka noudattivat hyvin ennalta laadittuja taktiikoita.

Yleisurheilun EM-joukkuekilpailu, ykkösliiga:

Joukkuekilpailun tilanne 1. päivän jälkeen:
1) Suomi 161 pistettä, 2) Valko-Venäjä 156,5, 3) Romania 155,5.

Miehet:
100 m (+3,2 m/s): 1) Jaysuma Saidy Ndure Norja 10,12, 2) Likourgos-Stefanos Tsakonas Kreikka 10,22, 3) Rytis Sakalauskas Liettua 10,23,...6) Eetu Rantala Suomi 10,43.
400 m: 1) Brian Gregan Irlanti 46,54, 2) Julien Watrin Belgia 46,57, 3) Karsten Warholm Norja 47,58,...7) Oskari Mörö Suomi 48,64.
1 500 m: 1) Paul Robinson Irlanti 3.51,05, 2) Cristian Vorovenci Romania 3.51,58, 3) Andreas Dimitrakis Kreikka 3.51,74,...8) Anders Lindahl Suomi 3.53,42.
5 000 m: 1) Tiidrek Nurme Viro 14.14,92, 2) Koen Naert Belgia 14.16,51, 3) Kevin Batt Irlanti 14.17,35,...9) Martti Siikaluoma Suomi 14.27,52.
400 m:n aj: 1) Thomas Barr Irlanti 49,30, 2) Rasmus Mägi Viro 49,48, 3) Tim Rummens Belgia 51,04,...8) Petteri Monni Suomi 51,89.
Korkeus: 1) Mihai Donisian Romania 226, 2) Andrei Churyla Valko-Venäjä 223, 3) Riavydas Stanys Liettua 219, 4) Osku Torro Suomi 215.
Pituus: 1) Louis Tsatoumas Kreikka 825 (+3,2 m/s), 2) Tomas Vitonis Liettua 799 (+2,3 m/s), 3) Kristian Pulli Suomi 788 (+0,5 m/s).
Kuula: 1) Pavel Lishin Valko-Venäjä 19,74, 2) Andrei Gag Romania 19,64, 3) Marco Fortes Portugali 19,50,...6) Arttu Kangas Suomi 18,08.
Moukari: 1) Krisztian Pars Unkari 75,26, 2) Primoz Kosmus Slovenia 73,02, 3) David Söderberg Suomi 70,81.
4x100 m: 1) Norja 39,97, 2) Liettua 40,00, 3) Suomi 40,02 (Eetu Rantala, Ville Myllymäki, Visa Hongisto, Elmo Lakka).

Naiset:
100 m: (+2,5 m/s): 1) Ezinne Ikbaraebo Norja 11,41, 2) Ksenija Balta Viro 11,47, 3) Hanna-Maari Latvala Suomi 11,47.
400 m: 1) Agne Serksniene Liettua 52,94, 2) Justien Grillet Belgia 53,65, 3) Bianca Razor Romania 53,70,...6) Sanna Aaltonen Suomi 54,72.
800 m: 1) Marina Arzamasava Valko-Venäjä 2.00,95, 2) Ingvill Makestad Bovim Norja 2.02,57, 3) Liina Tsernov Viro 2.05,23,...6) Karin Storbacka Suomi 2.06,59.
3 000 m: 1) Sara Moreira Portugali 9.07,14, 2) Monika Jodeskaite Liettua 9.11,58, 3) Dana Elena Loghin Romania 9.17,38,...7) Kaisa Tyni Suomi 9.33,16.
400 m:n aj: 1) Angela Morosanu Romania 56,70, 2) Vera Barbosa Portugali 57,04, 3) Egle Staisiunaite Liettua 57,93,...8) Anniina Laitinen Suomi 59,95.
3 000 m:n ej: 1) Sandra Eriksson Suomi 9.40,36, 2) Marusa Mismas Slovenia 9.40,49, 3) Jekaterina Patjuk Viro 9.50,15.
Seiväs: 1) Ekaterini Stefanidi Kreikka 455, 2) Minna Nikkanen Suomi 445 (kkk), 3) Tina Sutej Slovenia 445.
3-loikka: 1) Patricia Mamona Portugali 14,26 (+2,4 m/s), 2) Natallia Viatkina Valko-Venäjä 14,14 (+5,2 m/s), 3) Elena Andreea Panturoiu Romania 13,93 (+5,2 m/s), 4) Kristiina Mäkelä Suomi 13,63 (+2,7 m/s).
Kiekko: 1) Zinaida Sendriute Liettua 65,83, 2) Irina Rodrigues Portugali 56,26, 3) Hrisoula Anagnostopoulou Kreikka 55,75, 4) Sanna Kämäräinen Suomi 55,26.
Keihäs: 1) Tatsiana Haladovitsh Valko-Venäjä 58,33, 2) Martina Radej Slovenia 55,66, 3) Nicoleta Madalina Anghelescu Romania 54,79,...6) Jenni Kangas Suomi 52,32.
4x100 m: 1) Kreikka 44,38, 2) Belgia 44,74, 3) Viro 44,75, 4) Suomi 44,85 (kkk) (Jasmin Showlah, Hanna-Maari Latvala, Jonna Berghem, Maria Räsänen).

EM-joukkuekilpailun ulkopuolella:
Miehet:
4x100 m: 1) Suomi 39,91 (kkk) (Eetu Rantala, Ville Myllymäki, Visa Hongisto, Elmo Lakka).
Naiset:
4x100 m: 1) Kreikka 44,24, 2) Suomi 45,38.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Krista Pärmäkoski taistelee MM-kullasta Marit Björgeniä vastaan

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    5. 5

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    6. 6

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    7. 7

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    8. 8

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    9. 9

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Krista Pärmäkoski taistelee MM-kullasta Marit Björgeniä vastaan

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    5. 5

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    6. Näytä lisää