Enni, Enna, Eini

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Keihäänheittäjä Aimo Aho kuollut

Yleisurheilu
Takavuosien kova keihäsmies ja moninkertainen arvokisakävijä Aimo Aho on kuollut vain 63-vuotiaana.
Aimo Aho menehtyi torstaina 10. heinäkuuta Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Hän oli syntynyt Reisjärvellä 31.5.1951. Urallaan hän edusti Reisjärven Pilkettä ja Haapajärven Kiiloja.

Aho ylitti 80 metrin rajan vuonna 1972. Ensimmäisen mitalinsa Kalevan kisoissa hän saavutti seuraavana vuonna Hyvinkäällä, missä hänen pronssituloksensa oli 84,44.

Ainoan Suomen mestaruutensa Aho saavutti Seinäjoen Kalevan kisoista vuonna 1975 tuloksella 85,74. Samana vuonna hän ylsi parhaaseen kansainväliseen saavutukseensa voittaessaan Montrealin olympiakisojen esikisojen keihäänheiton tuloksella 84,95.

Oman ennätyksensä hän heitti oman seuran piirikunnallisissa kauden avauskilpailuissa toukokuussa 1977. Keihäs lensi 89,42.

Aho edusti Suomea maaotteluissa 20 kertaa. Ruotsi-ottelussa hän otti voiton vuonna 1976. Arvokisoihin hän pääsi kolme kertaa: vuonna 1974 hän oli yhdeksäs Rooman EM-kisoissa, vuonna 1980 Moskovan olympialaisissa kymmenes ja vuonna 1983 Helsingin MM-kisoissa kymmenes.

80 metriä Aho ylitti neljänätoista vuonna peräkkäin (1972-1985), viimeksi elokuussa 1985 Nivalassa. Vuonna 1986 käyttöön otetulla uudella keihäsmallilla keihäs ei enää rikkoutunut, vaan parhaaksi jäi Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla heitetty 77,64.

Aktiiviuransa jälkeen Aimo Aho koulutti itsensä hierojaksi, jota työtä hän teki kuolemaansa saakka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. 6

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    7. 7

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    8. 8

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    9. 9

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    10. 10

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. Näytä lisää