Anna, Anne, Anu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Keihästähti Thorkildsen menetti täyden tuen – ”Andreas ei täytä kriteerejä”

Yleisurheilu
Norjan yleisurheiluliitto ei katsonut hyvällä Andreas Thorkildsenin tuloksellisesti huonoa keihäskautta.
32-vuotias Thorkildsen joutui jättämään viime kesän kilpailukauden kesken eikä osallistunut EM-kisoihin.

Hänelle tehtiin elokuun lopulla lonkkaleikkaus nivelkierukkavamman vuoksi. Vamma oli kiusannut häntä kahden vuoden ajan.

Norjan yleisurheiluliitto on päättänyt, ettei se esitä Thorkildsenille A-tason urheilija-apurahaa. Apurahan myöntää Norjan olympiakomitea.

– Andreas ei täytä kriteerejä, Norjan yleisurheiluliiton pomo Ronny Nilsen sanoi Verdens Gang -lehdelle ja kertoi, ettei ole keskustellut asiasta Thorkildsenin kanssa.

Thorkildsen heitti edellisen kerran yli 85 metriä elokuussa 2011 (90,61). Viime kaudella hän pystyi kilpailemaan vain kolmesti. Parhaaksi tulokseksi jäi 80,79.

Norjan olympiakomitean palveluksessa oleva Anita Rapp-Ödegaard vahvistaa VG:lle Thorkildsenin pudottamisen B-stipendille.

– Päätös oli selvä. Se perustui puhtaasti tuloksiin, ja olemme olleet joustavia viime vuosina, Rapp-Ödegaard sanoi.

Andreas Thorkildsen on kertonut päätavoitteekseen Rio de Janeiron olympiakisat vuonna 2016. Tänä vuonna elokuussa MM-mitaleista heitetään Pekingissä.

Thorkildsenin valmentajan Åsmund Martinsenin mukaan täyden urheilija-apurahan menettäminen ei vaikuta Thorkildsenin MM-valmistautumiseen.

– Hän tietää kriteerit, joten tämä on ok. Säännöt ovat sääntöjä ja niitä on noudatettava, Martinsen sanoi.

Thorkildsenin saavutukset:

Olympialaiset:
Kultaa:
Ateena 2004
Peking 2008

MM-kilpailut:
Kultaa:
Berliini 2009
Hopeaa:
Helsinki 2005
Osaka 2007
Daegu 2011

EM-kilpailut:
Kultaa:
Göteborg 2006
Barcelona 2010

Ennätys: 91,59 (2006)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Suora lähetys tiedotustilaisuudesta ISTV:ssä 15.10 – Venäjän pääministeri Medvedev ja Sipilä tapaavat Oulussa

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    6. Näytä lisää