Sampsa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Rasitetut hevoset eivät läpäisseet lääkärintarkastusta – suomalaiset voittoon harvinaisessa kisassa aavikolla

YLEISURHEILU
Kun kilpailijat rasittivat hevosiaan liikaa ja heidät hylättiin, suomalaiset pääsivät juhlimaan voittoa harvinaisessa kolmiottelussa Arabiemiraateissa.
Yleisurheilun MM-kisojen maratonille valittu Anne-Mari Hyryläinen osallistui Arabiemiraateissa kolmiotteluun, jonka lajiohjelma poikkesi normaalista triathlonista.

Viiden kilometrin maastojuoksun ja 50 kilometrin maantiepyöräilyn lisäksi kisaan kuului uinnin sijasta 40 kilometrin aavikkoratsastus.

Kisaa on järjestetty Dubain lähistöllä jo useamman vuoden ajan ja nykyään myös naiset pääsevät osallistumaan.

– Matkan saattoi tehdä yksin tai kolmen hengen joukkueella, Hyryläinen kertoo.

Hyryläinen oli mukana kolmen naisen tallissa, jonka nimi oli Al Barrari.

– Olisin osallistunut kisaan jo viime vuonna, mutta silloin osui joku muu kilpailu samaan aikaan.

Pekingin MM-maratonille tähtäävä Hyryläinen aloitti ja suoritti juoksuosuuden. Pyöräilyosuuden hoiti hänen ystävänsä Jill. Hyryläinen ei ollut joukkueensa ainoa suomalainen, sillä ankkurina oli Mia (ratsunaan Arwin), jolla oli vaativaan ratsastusosuuteen vaadittava diplomi.

– Kestävyysratsastus on niin vaativa laji, että sille osuudelle ei pääse, mikäli ei ole suorittanut pätevyyskoetta, Hyryläinen taustoittaa.

Erittäin kuumassa ilmastossa hevonen joutuu kovaan rasitukseen, eikä pysty pitämään liian kovaa vauhtia. Maalissa hevosia odottaa lääkärintarkastus, jossa niiden kunto tarkastetaan. Mikäli eläintä on rasitettu liikaa, kilpailija tai joukkue voidaan hylätä.

Juuri tämän säännön ansiosta ”suomalaisjoukkue” voitti kilpailun. Kolme naisjoukkuetta saapui maaliin yhtä aikaa, mutta kaksi muuta hylättiin, koska hevosen pulssi löi liian kiivaasti maalissa.

Treenileiri Kenian ylängöllä

Mielenkiintoisen kisan jälkeen Hyryläinen jatkoi harjoitteluaan kohti kevään ja kesän kisoja. Dubaissa asuva juoksija matkusti Keniaan kuukauden harjoitusleirille.

– Matkustin Itenin kylässä sijaitsevaan harjoituskeskukseen, jossa on tällä hetkellä 30 urheilijaa, Hyryläinen kertoi puhelimitse Keniasta.

Maratoonarien paratiisina tunnettu Iten sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Eldoretista, jossa asuu puolestaan Hyryläisen valmentaja Simo Wannas.

– Minä käyn välillä hieman alempana sijaitsevassa Eldoretissa harjoittelemassa ja Simo tulee puolestaan välillä seuraamaan harjoitteluani tänne Iteniin.

Hyryläinen kilpailee seuraavan kerran 17. toukokuuta, jolloin ohjelmassa on puolimaraton Bukarestissa. Kuun lopussa on vuorossa täysmatka ja paikkana Tukholma. Pekingin kisarajan Hyryläinen alitti jo tammikuussa, jolloin hän juoksi Dubaissa ennätyksensä 2.35.17.

Sen jälkeen harjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan.

– Motivaatio on ihan tapissa ja harjoitus maistuu, Hyryläinen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. Näytä lisää