Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pitkämäen valmentaja pohtii syitä suomalaisten hurjiin heittoihin – tämä seikka saattoi olla taustalla

Yleisurheilu
Tero Pitkämäen valmentaja Hannu Kangas sanoo, että Dohan tulokset kertoivat Pitkämäen ja Antti Ruuskasen olleen suoran MM-valinnan arvoisia.
Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen latoivat Qatarin Dohassa Timanttiliigan ja koko kauden avauskilpailussaan huikeat tulokset 88,62 ja 86,61.

– Toivottavasti kukaan ei viitsi enää protestoida sitä, että Antti ja Tero valittiin Pekingin MM-kisoihin jo hyvissä ajoin. Eiköhän Dohassakin nähty, että he ovat Suomessa aivan omassa kastissaan, Pitkämäen valmentaja Hannu Kangas tokaisi.

Pitkämäki ei ollut koskaan heittänyt kauden avauksessaan pidemmälle, Ruuskanenkin vain kerran aiemmin.

TULOSLIUSKOILTA paljastuu sellainen erikoisuus, että Pitkämäki oli ennen kuudetta eli viimeistä kierrosta heittänyt vain 81,98 ja Ruuskanen 58 senttiä vähemmän. Sitten rävähti ja kunnolla, molemmilta.

Kävikö niin, että tuuli kääntyi päätöskierrokselle rajusti myötäiseksi?

– Ei siinä käynyt ollenkaan niin, vaikka noin voisi päätellä. Dohan stadion on matala, ja tuuli pääsee sinne hyvin, mutta ei pojille mitään hirmumyötäistä tullut päätöskierrokselle, Kangas sanoi.

– Itse asiassa koko kilpailun ajan puhalsi leppoisa vastatuuli. Kaikki pikajuoksujen ja hyppyjen tuloksetkin olivat tuulen puolesta tilastokelpoisia.

KANGAS HAKEE syitä suomalaiskaksikon hirmuvireeseen muualta.

– Dohassa oli todella kuuma (kilpailun aikana 36 astetta), ja Tero ja Antti tulivat paikalle jo noin viikko ennen kisaa. He olivat hyvin tottuneet lämpöön, muut alkoivat ilmeisesti hyytyä. Voin silti suoraan sanoa, että tämä tulos oli Teron ja minun lähes 20 vuoden yhteistyöhistorian suurin yllätys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. 6

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    9. 9

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    10. 10

      Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. Näytä lisää