Kyllikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Keihäsdraamassa uskomaton käänne – suomalaisvalmentaja: ”Täällä on pikkuinen kaaos”

Yleisurheilu
Kenialaisen Julius Yegon yli 90-metrinen keihäskaari on hyväksytty sittenkin.
Yegon viimeisen kierroksen heitto näytti televisiokuvasta kaartavan niukasti oikealta ohi sektorin. Asia oli tulkinnanvarainen, sillä kisajärjestäjien sektoriviivoitus päättyi 90 metrin kohdalla.

Ensiksi järjestäjät hylkäsivät Yegon heiton, mutta hetkeä myöhemmin sekä Yego että järjestäjät olivat alastulopaikan kohdalla mittamassa tilannetta uudelleen.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton Iaaf:n Timanttiliigan Twitter-tilillä kerrottiin hetkeä myöhemmin, että Yegon heiton pituus olisi ollut 91,30.

Ilta-Sanomat tavoitti Yegoa valmentavan Petteri Piirosen puhelimitse Birminghamista.

– Voitko soittaa hetken kuluttua? Täällä on pikkuinen kaaos päällä, Piironen vastasi ja jatkoi:

– Saimme järjestäjiltä tiedon, että Yegon heitto on hyväksytty. Nyt pitäisi vain löytää Julius ja mennä dopingtestiin, Piironen sanoi.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto julkaisi kisan päivitetyt tulokset hetkeä myöhemmin. Yego voittoheiton pituudeksi tarkentui 91,39.

Yego on ensimmäinen yli 90 metrin heittäjä lähes neljään vuoteen. Andreas Thorkildsen heitti 90,61 metriä 14. elokuuta 2011.

Birminghamin Timanttiliigan keihäskisan tulokset:

1. Julius Yego, Kenia 91,39
2. Vitezslav Vesely, Tshekki 88,18
3. Keshorn Walcott, Trinidad ja Tobago 86,43
4. Jakub Vadlejch, Tshekki 84,34
5. Tero Pitkämäki, Suomi 83,72
6. Thomas Röhler, Saksa 83,37
7. Ihab Abdelrahman, Egypti 81,46
8. Hamish Peacock, Australia 80,66
9. Antti Ruuskanen, Suomi 78,42

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    8. 8

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    9. 9

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    6. Näytä lisää