Senja

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Dopingkohun keskellä olevaa huippuvalmentajaa kohtaan taas uusia syytöksiä

Yleisurheilu
Mo Farahin valmentajaa Alberto Salazaria kohtaan on ilmennyt lisää epäilyjä reseptilääkkeiden väärinkäytöksistä, mutta Britannian lajiliiton silmissä Salazar on syytön, kunnes toisin todistetaan.
Juoksun huippuvalmentajaa Alberto Salazaria kohtaan on syntynyt lisää painetta, kun kolme nimeämätöntä urheilijaa Salazarin vetämästä Nike Oregon Projectista ovat esittäneet syytöksensä Salazaria kohtaan.

He ilmaisivat huolensa valmentajan välinpitämättömästä asenteesta reseptilääkkeisiin.

Esimerkiksi yksi nimettöminä pysyvistä urheilijoista kertoo joutuneensa testaamaan kilpirauhasensa toiminnan neljä kertaa muutaman kuukauden sisään, vaikka urheilijalla ei ollut minkäänlaisia oireita, jotka olisivat vaatineet testejä.

Häntä testattiin, kunnes tulokset olivat alle suositusten. Urheilijan mukaan hänelle annettiin välittömästi resepti kilpirauhaslääkkeisiin.

– Lääke saa tuntemaan olon hyperaktiiviseksi ja hyväksi lähes saman tien, urheilija sanoo Pro Publican sivuilla.

Salazar ei ole vastannut tuoreimpiin syytöksiin. Yksikään Salazarin vetämän Nike Oregon Projectin urheilijoista ei ole tähän mennessä jäänyt kiinni dopingtestissä.

Dopingkohu on vaikuttanut Salazarin valmennettavan, kaksinkertaisen olympiakultamitalistin, Mo Farahin kauteen. Britannian yleisurheiluliitto päätti lisäsyytösten ilmenemisen jälkeen, että lajiliiton, Farahin ja Salazarin suhde jatkuu normaalina, kunnes tutkinta Farahin terveystietoihin liittyen saadaan päätökseen.

Britannian yleisurheiluliiton puheenjohtaja Ed Warner on aikaisemmin kehottanut Farahia pitämään etäisyyttä valmentajaansa välttääkseen mahdolliset mainekolhut. Nyt lajiliitto on kuitenkin valinnut kantansa epäilyihin.

– Syytön kunnes toisin todistetaan, Warner sanoi Telegraphille.

Britannian yleisurheiluliitto pyrkii päättämään Farahin terveystietoihin liittyvän tutkintansa elokuun ensimmäiseen viikkoon mennessä.

– Tutkinta on vakavasti otettava vastaus viime aikoina ilmenneisiin syytöksiin, Warner sanoi BBC:lle

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Alaston pariskunta hyväilee kuvassa toisiaan hellästi – mutta näetkö, missä on eläin?

    6. 6

      Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Alaston pariskunta hyväilee kuvassa toisiaan hellästi – mutta näetkö, missä on eläin?

    6. Näytä lisää