Selma

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Teemu Wirkkala riisti Seppo Rädyltä kenttäennätyksen – legenda poistui näkemättä tapahtumaa

YLEISURHEILU
Teemu Wirkkala lämpeni keihäskilpailun voittoon, kun pilvet väistyivät auringon edestä Saarijärven Juhannuskisoissa sunnuntaina.
Teemu Wirkkalan voittotulos 81,89 on Saarijärven uusi kenttäennätys. Entinen ennätys oli Seppo Rädyllä, joka poistui kisapaikalta jo naisten keihäskilvan jälkeen.

Wirkkala on löytänyt alkukaudesta hienon varmuuden yli 80 metrin tuloksiin, mutta hän kokee itsekin, että kasa on liian lähellä 80:tä metriä.

– Heittäminen on tasapaksua. Liiankin tasaista, Wirkkala totesi ja kertoi tavoitelleensa Saarijärvellä 85-metristä.

Myös valmentaja Petteri Piironen kannusti Wirkkalaa 85-metriseen kilpailun aikana, mutta tekniikka ei ole vielä kohdallaan. Wirkkalan ylävartalo painuu kesken vedon yli tukijalan, koska hän tulee liian pystyssä vetovaiheeseen.

– Loppu saisi olla jämäkämpi, Wirkkala tunnusti itsekin.

Wirkkala kilpailee seuraavaksi Paavo Nurmen kisoissa ja Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Lähitavoitteina hänellä on 85 metrin ylitys sekä muiden Pekingin kolmatta edustuspaikkaa tavoittelevien heittäjien kukistaminen.

– Oma tunne on sellainen, että heitto on mennyt teknisesti eteenpäin kisa kisalta. Seuraavissa kisoissa olisi päivitettävä Mannion Ari ja muut, Wirkkala kaavaili.

Kisalipusta tulee iso riita

Keihäänheittäjistä Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen valittiin jo talvella Pekingissä elokuussa järjestettäviin MM-kisoihin. Alkukauden perusteella kolmannessa edustuspaikasta tule kova ja tasokas kilpailu.

MM-paikkaa tavoittelevat kiivaimmin Ari Mannio ja Wirkkala. Kilpailuun odotetaan heinäkuussa myös Lassi Etelätaloa, joka toipuu vielä keväisestä kyynärpääleikkauksesta.

Valmennusjohto alkaa laskea varsinaiset näytöt vasta Paavo Nurmen kisoista eteenpäin, mutta alkukauden hyvistä tuloksistakaan on tuskin haittaa.

Mannio on jo heittänyt ennätyksekseen 86,82 ja sijoittui New Yorkin Timanttiliigassa toiseksi 83,37-metrisellä. Wirkkala heitti Mannion ennätysheiton perässä kauden parhaansa 83,34. Sen jälkeen hän on ylittänyt kahdessa kilpailussa 81 metriä.

79. Juhannuskisat, Saarijärvi:

Miehet:

200 m: 1) Boniface Mucheru Kenia 22,23, 2) Juho Kaihlajärvi JyväskKU 22,37, 3) Miska Sundberg JyväskKU 23,51.

400 m: 1) Julius Uutela HKV 48,58, 2) Antti Kokkonen VeitsilKV 48,86.

800 m: 1) Nicholas Bett Kenia 1.49,34, 2) Jeremiah Motsau Kenia 1.50,38, 3) Joonas Rinne SaarijPu 1.53,37, 4) Simon Haglund IKFalken 1.53,58.

5 000 m: 1) Antti Ihamäki AlajA 14.42,79.

110 m aj: 1) Joli Koivu EsboIF 14,91.

Korkeus: 1) Samuli Eriksson SalV 208, 2) Richard Östman IFVom 204, 3) Valtteri Mattila ÄänekU ja Arttu Mattila ÄänekU (14-vuotias) 201.

Pituus: 1) Eero Haapala IkaalU 779, 2) Mikko Kivinen LohtV 762, 3) Andreas Trajkovski Tanska 758, 4) Janne Etelämäki KuortK 742, 5) Kristian Bäck VasaIS 737.

Kuula: 1) Mika Flinkkilä SeinäjSU 16,47.

Keihäs: 1) Teemu Wirkkala ToholU 81,89 (kisaennätys), 2) Mikko Kankaanpää KauhW 77,68, 3) Sami Peltomäki AlajA 77,57, 4) Zigismunds Sirmais Latvia 75,39.

Naiset:

100 m (–1,5 m/s): 1) Aino Pulkkinen ÄänekU 12,55.

400 m: 1) Kaisa Rytkönen RantasU 57,14, 2) Jenni Kivioja IisVi 57,77, 3) Cecilia Långnabba IKFalken 58,05.

1 500 m: 1) Saija Seppä SuolU 4.27,66.

Seiväs: 1) Jatta Salmela VasaIS 385, 2) Laura Ollikainen VarkKV 375.

Kolmiloikka: 1) Johanna Hokkanen KangasnKa 12,06.

Moukari: 1) Johanna Salmela JyväskKU 61,54.

Keihäs: 1) Liina Muze Latvia 60,42, 2) Sinta Ozolina-Kovala Latvia 58,91, 3) Oona Sormunen TohmajU 55,37.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    9. 9

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. Näytä lisää