Anna, Anne, Anu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Tekniikkaongelmista kärsivä Richardsson ei halua juosta pelkkää sileän matkaa: "Esteet ovat hauskoja"

yleisurheilu
Kauden parhaallaan 3000 metrin estefinaaliin päässyt Richardsson jättää 10 000 metrin juoksun väliin.
Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson juoksi 3000 metrin esteissä kauden parhaan aikansa 9.59,76. Richardssonin ennätys on 9.56,44. Lisämaustetta juoksuun toi kaatosade, mikä kesti koko alkuerän ajan. Richardssonille jäi kaikesta huolimatta olo, että juoksusta jäi vielä kovennettavaa finaalia varten.

– Juoksu tuntui jopa liian helpolta, eikä viimeiset 200 metriäkään meinanneet tuntua tarpeeksi, Richardsson sanoo.

Richardsson harmitteli estetekniikkaongelmiaan, joita ilman kierrosajat voisivat olla nopeampia. Sileällä juokseminen ei tuota Richardssonille ongelmia.

– Estetekniikka on aina ollut heikkouteni, jätätän aina vähän ennen estettä.

Richardsson ei kuitenkaan ainakaan vielä halua juosta pelkkää sileän matkaa.

– Esteet ovat hauskoja, tykkään niistä, hän sanoo.

– Vesiesteet tuntuvat kuitenkin sujuvan ihan hyvin.

Tallinnan Kadriorgin stadionin juoksurata oli muuttua jatkuvaksi vesiesteeksi, kun juuri Richardssonin erän aikana satoi kaatamalla vettä alusta loppuun.

– Sade hidasti juoksuani hieman, joten jos finaalissa ei sada, niin se voi myös näkyä aikaparannuksena.

Tulevaisuudessa esteet saattavat kuitenkin jäädä pois Richardssonin lajivalikoimasta. Richardssonia kiinnostaisi vanhempana keskittyä 10 000 metrin matkaan, mutta syynä mahdolliseen lajivalintaan ei ole kuitenkaan pelkkä estetekniikka.

– Olen ehkä hieman liian hidas lyhyemmille matkoille, Richardsson arvelee.

Richardsson oli ilmoittautunut myös nuorten EM-kisojen kympille, mutta paikka estefinaalissa saa Richardssonin jättämään matkan väliin.

– Tässä vaiheessa on järkevämpää keskittyä lyhyempiin matkoihin, hän sanoo.

3000 metrin estefinaali juostaan lauantaina. Lisäksi Richardsson osallistuu 5000 metrin juoksuun.

3000 metrin esteissä juoksi myös Minttu Hukka, mutta hän jäi alkueriin ajalla 10.26,39.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. 6

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    7. 7

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    10. 10

      Suomalaistutkijat eristivät tappajataudin 400 vuotta vanhasta lapsimuumiosta – tulokset historiallisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. Näytä lisää