Pauli, Paavo, Paulus

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pitkämäki: ”Tiesin heti keihään irrotessa, että nyt lentää pitkälle”

Yleisurheilu
Kiukku siivitti Tero Pitkämäen lähes yhdeksänkympin heittoon Monacossa.

MONACON Timanttiliigan taso yllätti Suomen keihäskonkarin Tero Pitkämäen. Pitkämäen voittoheitto 88,87 oli täysin ylivoimainen. Toiseksi heitti Tshekin Vitezslav Vesely parhaimmallaan 85,44.

– Odotin kovempaa kisaa. Tiedä, mikä sitten vaikutti siihen, että kovia tuloksia ei oikein syntynyt, Pitkämäki sanoi puhelimitse Monacosta.

Esimerkiksi Kenian Julius Yego sai alleen vain kaksi hyväksyttyä heittoa, joista parempi kantoi 81,79.

– Veselykään ei ollut täydessä iskussa, Pitkämäki sanoi.

– Mutta totta kai lämmittää voittaa tämän tason kisa.

PITKÄMÄEN voittoheitto 88,87 syntyi kiukusta kolmen ensimmäisen kierroksen tuloksiin. Pitkämäki johti kisaa ensimmäisestä heitostaan (84,79) lähtien, mutta ilmajokelaiselle se ei riittänyt.

– Kiukutti, kun kolmella ensimmäisellä kierroksella ei vain lähtenyt. Oli vähän hätäilyn meininkiä. Mutta tulihan sieltä lopulta melkein se ysikymppinen, kun kunnolla maltoin, Pitkämäki sanoi.

– Tiesin heti keihään irrotessa, että nyt lentää pitkälle. Tosin huomasin heti myös, että ei mennyt ysikympin viivalle.

Ilman ysikymppistä lähentelevää Pitkämäki olisi ollut tyytymätön sarjaansa. Hän heitti kymmenen vuotta sitten Monacossa toiseksi parhaan tuloksensa 91,33, joten odotukset olivat kovat perjantain kisaan.

– Harmi, että ei tällä kertaa riittänyt,mutta sellainen olo jäi, että se on tuloillaan, Pitkämäki arvioi.

VIIDENNEN ja kuudennen kierroksen väliin jättäminen oli Pitkämäeltä varotoimenpide Kalevan kisoja ajatellen. Lämmittelykierroksella ärtyilleet nivusvaivat saivat Pitkämäen varovaiseksi, ja hän katsoi parhaaksi säästää jotain Poriinkin, jossa kisataan Kalevan kisat heinä–elokuun vaihteessa.

– Viime vuonna tähän aikaan nivunen meni, ja Kalevan kisat jäivät väliin. En halunnut sen toistuvan.

–  Säästelin, kun sain siihen mahdollisuuden.

Monacon osakilpailun voitto oli Pitkämäelle toinen voitto Timanttiliigassa. Hän voitti aikaisemmin kesällä myös Dohassa. Vesely johtaa keihäskisaa 15 pisteellä, Pitkämäki on toisena yhdeksällä pisteellä. Esimerkiksi viimeisessä keihäskisassa Brysselissä pisteet jaetaan tuplana.

– Sen verran jo mutustelin, että minun on pakko voittaa Brysselissä, jos haluan Veselyn päihittää, Pitkämäki sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    9. 9

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    10. 10

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. Näytä lisää