Visa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Raaka sisällissota vei juoksijalta kahdeksan sisarusta – haluaa voittaa olympiakultaa uudelle valtiolle

Yleisurheilu
Guor Mading Maker edustaa olympialaisissa kilpailun uusinta maata, Etelä-Sudania. Hänen matkansa kisoihin on ollut ehkä pidempi kuin kenenkään muun.
Maker kertoi koskettavan tarinansa BBC:lle. Juoksija pakeni Sudanin sisällissotaa parikymmentä vuotta sitten. Raaka sisällissota vaati yhteensä kahden miljoonan ihmisen hengen.

Seitsemänvuotiaana Makerin vanhemmat lähettivät tämän pakomatkalle Pohjois-Sudaniin.

– Se oli heidän paras päätöksensä. Jos olisin jäänyt, olisin varmaan menettänyt henkeni.

Makerin kahdeksan sisarusta kuolivat sodassa. Juoksijan matka maan pohjoisosissa asuneen sedän luokse kesti lopulta kolme vuotta, sillä sudanilaiset sotilaat saivat lapsen kiinni ja laittoivat tämän pakkotyöhön.

– Elämä ei ollut helppoa, joten pyrin välttelemään asioiden muistelua.

15-vuotiaana hän joutui pakenemaan setänsä kanssa Kairoon, mistä matka jatkui Yhdysvaltoihin.

Olympialipun alla

1984 syntynyt Maker juoksi ensimmäisen maratoninsa vasta lokakuussa 2011. Hän alitti heti olympialaisten karsintarajan. Ongelma oli, ettei hän ollut Yhdysvaltojen kansalainen, eikä vasta itsenäistynyt Etelä-Sudanin valtio ollut saanut vielä normaalia asemaa olympiamaana. Sudanin edustajana hän ei suostunut juoksemaan.

– Vaikka en kanna maan lippua, maa on siellä (olympialaisissa), Maker sanoi Telegraphille ennen olympialaisia 2012.

– Jos olisin juossut Sudanille, olisin pettänyt kansani. Se olisi ollut loukkaus kahta miljoonaa vapauden puolesta kuollutta kohtaan, Maker muisteli nyt BBC:n haastattelussa.

Kansainvälinen olympiakomitea antoi Makerille luvan juosta olympialipun alla. Hän sijoittui Lontoon olympialaisissa sijalle 47.

Nyt Etelä-Sudan sai luvan osallistua Rion olympialaisiin. Maker juoksee vuoden kuluttua ensimmäistä kertaa maan edustajana.

– Monet menettivät henkensä maan vapauden puolesta. Siksi minä juoksen ja sen takia haluan mennä edustamaan maata.

– Haluan voittaa kultaa maalleni. Kaikki on mahdollista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. 6

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Putouksen uusi tähti säväytti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    10. 10

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    6. Näytä lisää