Niko, Niklas, Niilo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Yle on Kiinan valtiollisen television armoilla – näin tehdään Pekingin MM-kisojen yleisurheilulähetykset

MM-Peking
Yle on pitkästä aikaa isäntien tuottaman signaalin varassa.
Pekingin MM-kisojen tv-tuotanto toteutetaan Kiinan valtiollisen CCTV:n johdolla. Yleisurheilun aiemmat arvokisat 2000-luvulla on tuotettu ohjaaja Tapani Parmin johtaman Ylen tiimin kokemuksella.

Kiinalaiset ovat valmistautuneet tehtävään huolella, sillä he ovat nauhoittaneet esimerkiksi Lontoon 2012 olympialaisten tuotannosta kaikki eri yleisurheilulajien signaalit.

– Kaikesta näkee, että he ovat todella pyrkineet opettelemaan yleisurheilun arvokisojen ohjaamisen. He pyysivät meiltä myös Helsingin 2012 EM-kisojen koko tuotannon, Ylen tekninen johtaja Kaj Flood kertoi MM-kisojen aattona perjantaina.

CCTV:llä on ilmeisesti ollut pientä huolta rajallisesta kokemuksestaan, koska se on yrittänyt houkutella Euroopasta kokeneempia ohjaajia konsultin rooliin. Tehtävää ei ole koettu houkuttelevaksi.

– Meillä ei ole kokemusta tämän CCTV:n tiimin tuotannosta. Kaikki on nyt kiinni heidän valmistautumisestaan, Flood ennakoi lauantaina alkavien kisojen antia.

CCTV tuottaa Pekingin kisoista kansainvälisen signaalin sekä kunkin lajin signaalit, joista Ylen ohjaaja Tapani Parm kokoaa Suomessa nähtävän koostefeedin. Flood vakuuttaakin, että suomalaiset voivat nauttia tasokkaasta tv-kokemuksesta, jos isännät onnistuvat kunkin lajin ohjauksessa.

Iso juhla syyskuun alussa

Televisioyhtiöillä on ollut Pekingissä samat ongelmat kuin muillakin kisavierailla. Toiveet ja tarpeet on toteutettu, mutta organisaation rajallinen kielitaito on aiheuttanut hämminkiä ja väärinkäsityksiä.

Myös toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotisjuhla on vaikeuttanut tv-yhtiöiden työtä, sillä turvatoimia on jo kiristetty Pekingissä 3. syyskuuta järjestettävien juhlallisuuksien takia.

– Se on niin iso hanke, että stadionillekaan ei ole enää saanut ajaa yhtään isoa autoa sisään. Kuorma-autot on kielletty, Flood kertoi.

– Se taitaa olla Kiinan historian suurin juhla ja se saattaa siirtää myös MM-kisojen tv-tekniikan purkamisen syyskuun kuudenteen päivään saakka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    6. Näytä lisää