Heli, Heljä, Helinä

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Aleksi Ojala tuupertui pelottavalla tavalla Pekingin MM-kisoissa – valmentaja Ylelle: ”Putosi suorilta jaloilta”

YLEISURHEILUN MM-KISAT
Miesten 50 kilometrin kävelykisa taivallettiin paahtavassa helteessä.
Lämpötila oli varjossa noin 30 astetta ja suorassa auringonpaisteessa vielä reilusti enemmän.

Se oli liikaa 22-vuotiaalle Aleksi Ojalalle.

Turun Weikkoja edustava Ojala tuupertui asvaltin pintaan, kun matkaa oli takana reilut 20 kilometriä.

– Ehdin väliajan huutaa hänelle ja saman tien mies putosi. Ei hänen vauhtinsa ollut pudonnut. Yllättävä tilanne. Hän putosi suorilta jaloilta, lajivalmentaja Marko Kivimäki kertoi Ylen haastattelussa.

Suomen urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen kertoi Ilta-Sanomille, että Ojalan tuupertuminen johtui todennäköisesti verenpaineen nopeasta vaihtelusta. Kemppaisen mukaan Ojala kiidätettiin ambulanssilla Linnunpesä-stadionilla sijaitsevaan ensiapuun.

Veli-Matti Partasta valmentava, kisaa paikan päällä seurannut kävelylegenda Valentin Kononen kertoi IS:lle, että Ojala ei tarvinnut ensiavussa tiputusta vaan hän tokeni normaalilla vesitankkauksella.

Partanen pääsi maaliin ajassa 3.54.28 ja sijoittui 18:nneksi. Jarkko Kinnunen oli 32:s. Hänen loppuaikansa oli 4.02.07.

Miesten 50 kilometrin kävelyn tulokset:

1. Matej Toth, Slovakia 3.40.32
2. Jared Tallent, Australia 3.42.17
3. Takayuki Tanii, Japani 3.42.55
4. Hirooki Arai, Japani 3.43.44
5. Robert Heffernan, Irlanti 3.44.17
6. Lin Zhang, Kiina 3.44.39
7. Wei Yu, Kiina 3.45.21
8. Andres Chocho, Ecuador 3.46.00
9. Jesus Angel Garcia, Espanja 3.46.43
10. Quentin Rew, Uusi-Seelanti 3.48.48
...
18. Veli-Matti Partanen, Suomi 3.54.28
...
32. Jarkko Kinnunen, Suomi 4.02.07
...
Aleksi Ojala keskeytti
  • Peking2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    6. Näytä lisää