Senja

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Ihmeajan juosseelle Alisalle, 17, ikävä uutinen – ei asiaa olympiamaratonille

Yleisurheilu
Alisa Vainio ei voi edustaa Suomea Rion olympiamaratonilla Kansainvälisen olympiakomitean sääntöjen takia.
17-vuotias Vainio juoksi lauantaina Kullervo-maratonin voittajaksi ajalla 2.33.24, jolla hän nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi. Suorituksen kovuuttaa korostaa se, että maraton oli Vainiolle vasta uran ensimmäinen. Lue lisää tästä.

– Kyllä sieltä paikallinen toimittaja soitti ja kertoi, että yksi neiti on hurjastellut maantiellä, Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen sanoo Ilta-Sanomille.

– Aika moneen olen tottunut, mutta tuntuu ihan huikealta 17-vuotiaan juniorin laukalta. Nuorten odottamattomat tulokset lämmittävät aina, mutta nyt lämmitti ja kylmäsi samaan aikaan.

Kemppaisella on kuitenkin Vainiolle ikävä uutinen. Vaikka voittoaika alittaa kirkkaasti Rion olympiarajan (2.36.00), Vainio ei voi edustaa Suomea maratonilla ensi kesäolympialaisissa.

– Lupaisin Alisalle kisapaikan muuten, mutta hänen tapauksessaan täytyy odottaa vielä yhdet olympialaiset.

– Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) säännöt estävät 1997 ja 1998 syntyneiltä osallistumisen maratonille ja kilpakävelyihin Riossa. Kun näitä sääntöjä on laadittu, niin olisikohan siinä ollut sellainen ajattelutyyppi, että näissä lajeissa voisi olla jonkinlainen vaaramomentti. En tiedä, onko se todellinen syy, mutta näin sääntö ikävä kyllä kuuluu, Kemppainen kertoo.

– Okei, Alisa on nyt selvittänyt sen rajan, ja onhan se sillä tavalla sääli, että tuontapaisella tuloksella jää ilman olympiapaikkaa.

Aikooko Urheiluliitto hakea Vainiolle poikkeuslupaa osallistua maratonille?

– Se on varmaan meidän olympiakomitean asia lähteä hakemaan lupaa. Onhan nämä säännöt tehty harkiten. Varmasti on mietitty, että ovatko nämä äärilajit sellaisia, joihin nuorten kannattaa ylipäänsä lähteä tähtäämään.

– En tiedä, onko tällainen poikkeuslupa niin ison prosessin takana että olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia mennä läpi. Nämä kaikki pitää selvittää tässä syksyn aikana. Onneksi tässä on peliaikaa jäljellä, Kemppainen sanoo.

Vainio on tänä vuonna noussut ryminällä suomalaisen yleisurheiluväen tietoisuuteen. Ensin hän voitti alle 19-vuotiaiden EM-pronssia 3 000 metrin esteissä ja elokuussa 10 000 metrin Suomen mestaruuden Kalevan kisoissa. Näillä matkoilla KOK:lla ei ole ikärajaa.

– Alisa on lahjakas juoksija. Hän voi hyvinkin yltää kisoihin näillä matkoilla, Kemppainen sanoo.

Ota kantaa

Onko Kansainvälisen olympiakomitean ikäsääntö perusteltu?

Kyllä 47% Ei 53%
Ääniä yhteensä 53329

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. Näytä lisää