Tuija, Tuire, Vanessa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomalainen huippujuoksija avautuu peloistaan ja pakkomielteistään – ”Se on sairasta”

Yleisurheilu
Sandra Eriksson on avoin tuoreessa blogikirjoituksessaan.
Estejuoksija Sandra Eriksson on otsikoinut tuoreimman blogikirjoituksensa Asioita, joista ette saa tietää, jos luette lehtihaastattelun. Eriksson julkaisee blogiaan Ruotsin Runners Worldin verkkosivuilla.

Otsikko pitää paikkansa. Eriksson kertoo muun muassa erikoisista pakkomielteistään.

– Se, että kurkistan ulko-oven ovisilmästä joka ilta ennen kuin menen nukkumaan, ei ehkä ole niin omituista. Mutta se ei oikein riitä. Minun täytyy katsoa reiästä viidestä eri kulmasta. Se on sairasta, Eriksson kirjoittaa.

– Minun täytyy myös laskea, kuinka monessa ikkunassa on valo vastapäisessä talossa. Siksi minun pitää katsoa taloa kahdesta eri ikkunasta. Ja minun pitää nähdä koko talo kummastakin ikkunasta. Se on hieman hankalaa.

– Sitten on tuhansia muitakin asioita. Esimerkiksi minun pitää koskea mahdollisimman moneen pintaan, kun istun tietokoneelle, kuten tuoliin, pöytään, tietokoneeseen, näppäimistöön, näyttöön, paitaani, ihooni, hiuksiini jne. Sellaisia juttuja.

Eriksson kertoo myös, kuinka hänen on ollut helppo oppia muistamaan asioita ulkoa. Yläasteella hän opetteli piin 40 ensimmäistä desimaalia. Hän myös muistaa pitkät pätkät Hamletin kuuluisasta monologista.

”Olen pelokas ihminen”

Juoksija tunnustaa pelkäävänsä monia asioita.

– Olen pelokas ihminen. Pelkään pimeää. Pelkään koiria. Pelkään ihmisiä ja pelkään hämähäkkejä. Pelkään useimpia eläimiä. Haluaisin omistaa hamsterin, mutta piru tietää uskaltaisinko pitää sitä kädessä, Eriksson tunnustaa.

– Kaikista eniten pelkään tehdä virheitä. Mikään ei pelota minua niin paljon kuin tehdä jotain väärin, kun joku toinen näkee tai kuulee. Rakastan uusien asioiden opettelua, mutta vihaan tehdä niitä ensi kertaa. On melkoinen projekti saada minua tekemään uusia asioita harjoituksissa.

Eriksson kertoo myös, että häntä syytettiin ”tuhansia kertoja” syömishäiriöiseksi yläasteen ja lukion aikana.

– Olen aina ollut hoikka enkä ole koskaan syönyt paljoa. En pidä ruuasta kovin paljon. Syön enimmäkseen siksi, koska niin pitää tehdä elääkseen ja harjoitellakseen. Ärsyynnyin syytöksistä todella paljon. Minulla ei ole koskaan ollut syömishäiriöitä, enkä pitänyt syytöksiä kovin reiluina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    3. 3

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

    7. 7

      Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

    8. 8

      Kova taklaus puhutti Tampereella – SM-liigan kaikkien aikojen jäähykuningas ajettiin ulos

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    3. 3

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää