Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

”Ei ole ikinä tuntunut näin hyvältä”, sanoi Ihme-Arttu – eikä tarkoittanut uutta SE:tä

Yleisurheilu
P15-sarjan sisäratojen korkeushypyn Suomen ennätystä jälleen kerran parantanut Arttu Mattila iloitsi tuloksestaan, mutta se ei ollut kilpailun suurin anti.
Arttu Mattila oli tuloksellaan 205 kisan neljäs. Parasta oli se, että joku muu oli kisan viides.

– Ei ole ikinä tuntunut näin hyvältä, Arttu nauroi, kun hän vihdoin löi isoveljensä Valtteri Mattilan.

Äänekosken Urheilijoiden veljesten naljailu on hyväntahtoista. Kaksikko treenaa yhdessä ja auttaa toisiaan.

Nyt 20-vuotias Valtteri Mattila on myös menestynyt juniorisarjoissa, mutta pikkuveli on ajanut isoveljensä kiinni. Valtterin ulkorataennätys on 204, ja nyt Jyväskylässä hän paransi halliennätystäänkin – mutta vain 202:een.

Arttu Mattilaa ei kansainvälinen tunnelma ja tv-kamerat haittaa, sillä kyseessä on kovahermoinen kilpailija. 205 ylittyi viimeisellä, ja 207:stäkin Mattila teki yhden erinomaisen yrityksen.

– Sain puristettua itsestäni enemmän irti, Mattila mietti.

Ennätyshyppyyn Mattila löysi täydellisen fiiliksen.

– Päätin, että nyt mennään yli, tuli vaan kroppaan sellainen olo. Ponnistus lähti hyvin pystyyn, Mattila analysoi suoritustaan.

Korkeuskisa oli samalla maaottelukatsastus. Kauaksi 14-vuotias hyppääjä ei Suomi-paidasta jäänyt, sillä kisan voitti Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari tuloksella 209.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

    2. 2

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    9. 9

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    10. 10

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

    2. 2

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. Näytä lisää