Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomen ykköspikajuoksija vaihtaa valmentajaa ja pääsee hurjaan tiimiin: ”Silmäni avautuivat Floridassa”

YLEISURHEILU
Hanna-Maari Latvalan ja Petteri Jousteen kymmenen vuoden yhteistyö päättyy.
Valmentajan vaihdoksen lisäksi Hanna-Maari Latvala valmistautuu normaalista poikkeavalla tavalla kaksien arvokisojen kesään.

JKU:n 28-vuotias juoksija jättää hallikauden väliin ja lähtee keväällä harjoittelemaan kolmeksi kuukaudeksi Floridaan.

– Ajatus lähti syksyllä, kun sain mahdollisuuden käydä harjoittelemassa siellä. Voi sanoa, että silmäni avautuivat Floridassa, Latvala kertoo Ilta-Sanomille.

Silmien avaajana toimi useita arvokisamitalisteja valmentanut Lance Brauman.

– Siellä mun on oltava, jos haluan ottaa vielä urallani askeleen eteenpäin. Lance on tosi motivoiva valmentaja.

Braumanin valmennettaviin kuuluvat muun muassa viime kesän MM-kisojen 100 metrin pronssimitalisti Tori Bowie ja 400 metrin MM-kakkonen Bahaman Shaunae Miller.

Braumanin valmennettaviin ovat kuuluneet myös maailmanmestari Tyson Gay ja olympiavoittaja Veronica Campbell-Brown. Molemmat ovat kärynneet dopingista.

Tavoitteita kesän EM- ja olympiakisoihin Latvala ei vielä uskalla asettaa.

– Koskaan ennen en ole jättänyt hallikautta väliin. Varmasti jonkun verran kehitykseen on vaikuttanut se, että on monta vuotta putkeen ollut kunnossa aina sekä talvella että kesällä.

Pakkoratkaisusta ei ollut kyse.

– En käyttäisi sanaa pakko. Olen jo pitkään miettinyt, mikä voisi olla seuraava askel.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. Näytä lisää