Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Nooralotta Neziri loukkaantui harjoituksissa, jaloissa isoja avohaavoja – ”Aika pelottava tilanne”

Yleisurheilu
Nooralotta Neziri ei pystynyt kilpailemaan tiistaina Jyväskylässä loukkaantumisen takia.
Nooralotta Neziri vetäytyi kilpailusta kaaduttuaan harjoituksissa Porin Karhuhallissa.

– Nooralotta juoksi sunnuntaina valmistavaa harjoitusta tiistain kilpailuun. Piikkari tökkäsi kolmen aidan harjoituksessa viimeiseen aitaan, ja Nooralotta kaatui kovassa vauhdissa tartanille. Aika pelottava tilanne, valmentaja Jussi Ihamäki kertoo Ilta-Sanomille.

– Oikea polvi sai kovan iskun, ja molempiin jalkoihin tuli isoja avohaavoja. Niiden arpeutumista nyt odotellaan.

Ihamäki kertoo, ettei Neziri tarvinnut tilanteen jälkeen välitöntä sairaalahoitoa. 23-vuotias juoksija kävi tiistaina lääkärissä näyttämässä vammojaan.

– Lääkäri määräsi antibioottivoidetta, jotta haavat eivät tulehtuisi, Ihamäki kertoo.

Valmentajan mukaan ilkeännäköisistä haavoista huolimatta Neziri pystyy todennäköisesti kilpailemaan jo lähiviikkoina, mahdollisesti jo lauantaina Vaasassa Botnia Games -kisoissa.

– Nooralotta pystyy vähän hölkkäämään, mutta kyykkyyn ei pääse vielä kunnolla, koska haavat kiristävät, Ihamäki sanoo.

IS ei tavoittanut Neziriä kommentoimaan loukkaantumistaan.

Ihamäki kertoo, että kyseessä oli Nezirin uran ensimmäinen paha kaatuminen harjoituksissa.

– Kisoissa on joskus sattunut tällaisia huolimattomuuksia, mutta nyt oli ensimmäinen kerta harjoituksissa. Harmillinen juttu.

Mikäli Neziri ei pysty juoksemaan lauantaina, Ihamäen mukaan seuraavana kisakalenterissa olisi hallimaaottelu Ruotsin Växjössä 13. helmikuuta. Sen jälkeen vuorossa olisivat vielä SM-kilpailut Tampereella 27.–28. helmikuuta.

– Saa nyt nähdä, lopetetaanko hallikausi tähän ja keskitytään harjoitteluun. Sen verran töitä on kuitenkin tehty, että olisi mukava kisata SM-kisoissa. Herkistelyn kanssa siellä voisi tehdä vielä hyviä tuloksia, Ihamäki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    3. 3

      Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    6. 6

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    7. 7

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    3. 3

      Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    6. Näytä lisää