Matti, Matias

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Yleisurheilun skandaalit jatkuvat: Keniassa kovia lahjussyytöksiä, iso sponsori jätti IAAF:n...

Yleisurheilu
Kansainvälistä yleisurheilua ravistelevat kohut eivät ota laantuakseen.
Ei päivää ilman uutta ongelmaa yleisurheilussa.

Keskiviikkona ilmaantui kaksi.

Kenialaisurheilijat Joy Sakari ja Francisca Koko Manunga väittivät uutistoimisto AP:n haastattelussa, että Kenian yleisurheiluliiton toimitusjohtaja vaati heiltä 20 000 euron lahjusta, jotta heidän dopingkilpailukieltoaan lyhennettäisiin.

Molemmat kärysivät kielletyistä aineista Pekingin MM-kilpailuissa viime vuonna ja saivat neljän vuoden kilpailukiellon.

Vuodesta 2013 Kenian yleisurheiluliittoa johtanut Isaac Mwangi kiisti syytökset uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

– Se on pelkkää keksintöä, sillä jos jää kiinni dopingista, on rangaistus sääntöjen mukaan hyvin vakioitu, Mwangi sanoi Reutersille.

Viimeisten kolmen vuoden aikana noin 40 kenialaisurheilijaa on saanut kilpailukiellon dopingista.

Viime marraskuussa Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n eettinen komissio antoi Kenian yleisurheiluliiton puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle 180 päivän toimintakiellon. Heitä syytetään muun muassa dopingin vastaisen työn häirinnästä.

Yleisurheilun dopingskandaalit eivät ole rajoittuneet vain Keniaan. Keskiviikkona lajiin liitetystä dopingista ja korruptiosta sai tarpeekseen elintarvikejätti Nestle, joka ilmoitti päättävänsä IAAF:n lasten yleisurheiluohjelman sponsoroinnin.

– Uskomme, että tämä voisi vaikuttaa negatiivisesti maineeseemme ja imagoomme, ja siksi päätämme lopettaa nykyisen sopimuksemme IAAF:n kanssa, Nestle kertoi tiedotteessaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Päävalmentaja ei yllättynyt Janne Ahosen huippuhypystä MM-karsinnassa – ”Hän on valmis näihin kisoihin”

    6. 6

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    8. 8

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Päävalmentaja ei yllättynyt Janne Ahosen huippuhypystä MM-karsinnassa – ”Hän on valmis näihin kisoihin”

    6. Näytä lisää