Kyllikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Ruotsin päävalmentaja peitteli maailmanmestarin käryä: ”Haluaisin vetää peiton pääni yli”

Doping
Abeba Aregawi on kolmas positiivisen dopingnäytteen antanut ruotsalainen yleisurheilija lyhen ajan sisällä.
Ruotsin yleisurheilumaajoukkueen päävalmentajalla Karin Torneklintillä on riittänyt päänvaivaa Abeba Aregawin dopingkäryn vuoksi.

Kaksi päivää sitten Torneklint selitti Ruotsin TV4-kanavalle, ettei maan kirkkaimpiin kuuluva yleisurheilutähti, 1 500 metrin maailmanmestari Aregawi olisi mukana halli-MM-kisoissa 18.–20. maaliskuuta.

Torneklint ei kuitenkaan kertonut totuutta poisjäännin syystä, vaan vetosi Aregawin rikkonaiseen harjoituskauteen.

Tänään selvisi, että Aregawi kärysi dopingista. Ruotsin yleisurheiluliitto sai tiedon kärystä 14 päivää sitten.

– IAAF (kansainvälinen yleisurheiluliitto) päätti, että olemme asian suhteen vaiti. Se oli tapani ratkaista tilanne parhain päin. Yritin puhua tilanteesta niin vähän kuin mahdollista, jotta se ei muuttuisi valheeksi. Emme saaneet sanoa kärystä mitään. Kunnioitamme IAAF:n työtä, Torneklint selitti käryn tultua julki.

Tapaus on häpeällinen ruotsalaiselle yleisurheilulle.

– Tämä on valtava isku kaikille, jotka raatavat ruotsalaisen yleisurheilun eteen, päävalmentaja murehti.

– Tämä on traagista. Haluaisin melkein mennä kotiin, vetää peiton pääni yli ja käydä makuulle.

Aregawi kärysi Etiopian Addis Abebassa alkuvuodesta tehdyssä testissä. Aregawi on toistaiseksi kilpailukiellossa, kunnes B-näytteen tulos saadaan selville.

25-vuotiaan Aregawin käry ei ole ainoa ruotsalaisen yleisurheilun murheenkryyni. Viime vuosien aikana dopingista ovat kärynneet myös pitkien matkojen juoksija Adil Bouafif ja kuulantyöntäjä Niklas Lindstedt.

Lähteet: Expressen, Aftonbladet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    3. 3

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    8. 8

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    9. 9

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    10. 10

      Jope Ruonansuulla yllättävä uusi tuttavuus Linnan juhlissa – ”Puhuimme lähinnä painon pudottamisesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    3. 3

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää