Kyllikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Aitajuoksija teki historiaa – tähän tuplaan ei ole kukaan pystynyt

YLEISURHEILU
Jamaikan Omar McLeod juoksi satasen sileän 9,99 ja rikkoi historiallisen rajapyykin.
Jamaikan pika-aituri Omar McLeod voitti lauantaina USA:n Fayettevillessa 100 metrin juoksun ajalla 9,99.

Aika ei sinänsä ravisuta maailmaa. Mutta kun rinnalle pistetään se, että McLeod on juossut päälajinsa 110 metrin aidat aikaan 12,97, on yhdistelmä historiallinen: kukaan ei ole aiemmin pystynyt alittamaan sekä 10 sekunnin rajaa satasella että 13 sekunnin rajaa pika-aidoissa.

Erikoista saavutuksessa on myös se, että McLeodin entinen ennätys satasella oli 11,02!

– Vaikea uskoa että en ole juossut tätä matkaa viiteen vuoteen ja että ennätykseni oli 11,02. Tämä kilpailu merkitsee paljon. Lopultakin uskon kykyihini, McLeod iloitsi Kansainvälisen yleisurheiluliiton sivustolla.

21-vuotias McLeod voitti maaliskuussa kultaa Portlandin MM-hallikisoissa 60 metrin aidoissa. 110 metrin aitojen ennätyksellään 12,97 hän on kaikkien aikojen listalla 15:s.

Eroaa pikajuoksusta

Pika-aitojen ME on 12,80, jonka USA:n Aries Merritt juoksi syyskuussa 2012. Tilastoissa ei näy hänen noteeraustaan 100 metrillä, mikä ei ole ihme. Pika-aiturit juoksevat harvoin sileitä matkoja.

– Askellus pika-aidoissa on täysin erilainen kuin pikajuoksussa. Siinä ei ole oikeastaan yhtään samanlaista askellusta. He välttelevät sileän juoksemista, koska se sotkee päälajia, sanoo Suomen pikajuoksumaajoukkueen valmentaja Petteri Jouste.

110 metrin aidoissa on 10 aitaa, joiden välit loikitaan kolmella askeleella. Vauhtia saadaan vain frekvenssiä parantamalla, kun askelpituutta ei voi lisätä.

– Lähtökin on erilainen, kun juoksijan pitää nousta nopeasti pystyyn ennen ensimmäistä aitaa. Satasella kiihdytetään pitkään, Jouste vertaa.

”Hitain pikajuoksumatka”

Yllättävää on se, että 110 ja 400 metrin aidoissa keskinopeus on hyvin lähellä toisiaan. Pitkissä aidoissa aitaväli on 35 metriä, pika-aidoissa vain 9,14 metriä. Kiihdytysmatka on siis pidempi. Myös aidat ovat matalammat (106,7 cm – 91 cm).

– Pika-aidoissa voi pärjätä, vaikka ei muuten olisi maailman nopein. Sen takia siinä onkin huipulla paljon enemmän esimerkiksi eurooppalaisia kuin sileillä matkoilla.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kun maailman parhaat pika-aiturit juoksisivat kilpaa satasen sileän.

– Järjestys tuskin olisi sama kuin aidoissa.

SE:n hallitsija, olympia- ja MM-mitalisti Arto Bryggare juoksi aidat aikaan 13,35 ja satasen 10,60 – 19-vuotiaana. Sen jälkeen ei häneltäkään noteerauksia löydy.

Naisilla liian matalat aidat?

Arvokisoissa näiden kahden matkan menestyksellisesti yhdistäneitä ei löydy sitten USA:n Harrison Dillardin, joka oli satasen nopein olympiakisoissa 1948 ja pika-aitojen ykkönen 1952.

Toisin on naisten puolella, jossa esimerkiksi Gail Deversillä on olympiakultaa satasella ja MM-kultaa sekä sileällä että aidoissa. Naisten aitakorkeus on 84 senttiä, eli huomattavasi vähemmän kuin miehillä.

– Korkeus on kehon painopisteen alapuolella, joten aitajuoksu on lähempänä pikajuoksua kuin miehillä. Aitojen korottamisesta esimerkiksi 91 senttiin on puhuttu 1970-luvulta lähtien, mutta mahtimaista muun muassa USA ja Venäjä vastustavat sitä, Jouste tietää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    9. 9

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    10. 10

      Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. Näytä lisää