Jutta

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Mihin katosivat keihäsmiehen viisi vuotta?

Antti Ruuskasen ja Sampo Lehtolan urat lähtivät lievästi eri suuntiin elokuussa 2011.
Urheiluliiton silloisen huippu-urheilujohtajan Jarmo Mäkelän ilmoitus aiheutti pienen värähdyksen urheilutoimittajista koostuneessa kuulijajoukossa Kimpisen illassa Lappeenrannassa 13. elokuuta 2011.

Mäkelä kertoi, että liiton hallitus oli valinnut juuri Eliittikisa-sarjan osakilpailun voittaneen Sampo Lehtolan Daegun MM-kisajoukkueeseen – kuin tyhjästä.

23-vuotias pohjoissavolainen oli heittänyt komean ennätyksensä 83,77, ja liitto näki hänessä enemmän MM-menestyspotentiaalia kuin Antti Ruuskasessa, joka jäi rannalle.

Soitin uutisen Ruuskasen valmentajalle Aki Parviaiselle, joka räjähti. Oli helppo päätellä, ettei asia jäisi tähän.

Joka tapauksessa Lehtola oli nimi kaikkien huulilla, kun hän matkusti kisavetimissä Etelä-Koreaan MM-viimeistelyleirille Tero Pitkämäen ja Ari Mannion kanssa.

Sisälukutaito

Samaan aikaan Suomessa urheilun oikeusturvalautakunta tutki Ruuskasen valitusta ja totesi saman kuin jokainen sisälukutaitoinen Urheiluliiton julkisista valintakriteereistä.

Liitto oli rikkonut kriteerejään, ja lautakunnan päätös velvoitti nostamaan Ruuskasen MM-joukkueeseen Lehtolan tilalle.

Vaikka Lehtola heitti Lappeenrannassa rajusti yli perustasonsa, tuolloin vasta yhdet arvokisat heittänyt Ruuskanenkaan ei vielä ollut keihästaivaan kiintotähti. Vasta Lontoon olympiakisoista saakka hän on ollut suomalaisen huippu-urheilun kuumimpia nimiä.

Onkin kovin symbolista, miten miesten urat ovat erkaantuneet toisistaan sen jälkeen, kun Lehtola kesken MM-leirin 2011 siirtyi edustusvermeistä popcorn-osastolle. Ruuskanen heitti suomalaisittain vaisuissa MM-kisoissa joukkueen parhaan sijoituksen.

Ei purnausta

Lehtola ei sanallakaan Etelä-Koreassa purnannut kohteluaan – 23-vuotiaalle miehelle olisi joka tapauksessa taivas jatkossa auki. Mutta viisi vuotta myöhemmin arvokisadebyytti antaa yhä odottaa, ja Sampoa on taottu olan takaa.

80 metrin raja on ylittynyt edellisen kerran Vaasan Kalevan kisoissa 2013, kausi 2014 jäi kokonaan väliin.

Viime kesänä Lehtola kilpaili yhteensä kolmesti, paras tulos 74,50 syntyi kuin sattumalta Ruuskasen repäisyssä Pielavedellä.

Eilen Lehtola aloitti uuden kilpailukauden Vantaalla tuloksella 74,42. Takana on sellainen ihme kuin ehjä harjoituskausi, ja siksi urheilija on pitkästä aikaa uskaltanut asettaa tavoitteitakin. Lajipiireistä tihkuneiden tietojen mukaan Lehtola on erinomaisessa kunnossa.

Mutta mihin ne viisi vuotta sitten hujahtivat? Kauden 2011 innostamana Lehtola pani usvaa putkeen, ja luonnostaan epäelastisen miehen paikat alkoivat sitä mukaa paukkua.

Ongelma on ollut jopa keihäänheiton kaltaisessa monivammalajissa pahimpia eli heittokäden kyynärpää. Se on jouduttu operoimaan kolmesti.

– Yhden mahdollisuuden se vielä antaa. Jos se vielä hajoaa, sitten on melko varmasti heitot heitetty. Nyt se on kunnossa, ja uskallan luottaa siihen, Lehtola pohti ennen mentaalipuolella tärkeää avauskilpailua.

Sitkeästi parempaan huomiseen uskovan, vammakierteeseen ajautuneen urheilijan tilannetta ei käy kadehtiminen. Kun putoaa kaikkien edustusryhmien ja muidenkin tulonlähteiden ulkopuolelle, jäljelle jäävät suomalaisen yksilöurheilun pääsponsorit eli omat vanhemmat ja Kela.

Ilman vanhempien tukea ja ajoittaisia työpestejä Lehtolan olisi ollut hyvin vaikea jatkaa uraansa.

Lehtola puhuu rohkeasti tavoittelevansa paikkaa Amsterdamin EM-, kukaties jopa Rion olympiakisoihin. Kumpaankin tapahtumaan on jo kaksi paikkaa täytetty, Ruuskasella ja Pitkämäellä.

Nousu edes Daegun alustavaan MM-ryhmään vaati 2011 Lehtolalta Kimpisellä pienen ihmeen, ja tämän kesän tavoitteet eivät paljon vähemmällä täyty.

EM- ja olympiakisojen kolmatta paikkaa pidetään ainakin toistaiseksi korvamerkittynä Ari Manniolle tai Teemu Wirkkalalle ja varauksin Lassi Etelätalolle. Tätä balanssia Lehtola aikoo järkyttää ja jo olisi aikakin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  8. 8

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  9. 9

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  6. Näytä lisää