Matti, Matias

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kotikisat aiheuttivat 3,6 miljoonan tappiot – nyt puhuu EM-yleisurheilun Helsinkiin junaillut Antti Pihlakoski

Yleisurheilun EM-kisat
Nyt puhuu murskatappioon päättyneiden yleisurheilun EM-kilpailujen napamies.
Helsingissä 2012 käytyjen yleisurheilun EM-kisojen vetovastuussa olleet tahot ovat saaneet rapaa niskaansa. Ilta-Sanomat kertoi perjantaina, että kisat tuottivat 15 miljoonan budjetilla tappiota yli 3,6 miljoonaa euroa.

Antti Pihlakoski toimi tuolloin SUL:n puheenjohtajana sekä oli jo hakuprosessin aikana EM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.

Helsinki isännöi ensimmäisenä uuden konseptin EM-kisoja kesällä 2012.

Karkelot järjestettiin 27.6.–1.7. osittain päällekkäin jalkapallon EM-turnauksen kanssa ja pari viikkoa ennen Lontoon olympialaisia.

– Oliko niiden EM-kisojen järjestäminen riski? Elämässä on aina olemassa riskejä, Pihlakoski summasi.

– Yleinen käsitys oli, että EM-kisoja tarvitaan useammin kuin kerran neljässä vuodessa. Urheilijoista varsinkin juoksijat tarvitsevat kovia ja motivoivia kilpailuja. Euroopan yleisurheiluliitto halusi kisat ja niille järjestäjän.

– Veikkaanpa, että tänä vuonna vastaavat kisat järjestävän Amsterdamin budjetti on yli 20 miljoonaa euroa. Helsinki sai kisat erityisehdoilla. Amsterdam on ensimmäinen vertailukohta Helsingin kisoille. Odotan mielenkiinnolla, mitä ne näyttävät.

Helsingissä kisatuotot jäivät selkeästi odotetusta, koska katsojamäärät eivät yltäneet kisaorganisaation haaveilemiin lukemiin.

Pihlakoski pitää oletettua viiden miljoonan euron pääsylipputuottoa maltillisena tavoitteena. Tuotto jäi noin kahden miljoonan euron päähän uumoillusta.

– Suurin syy oli, että ne leimattiin B-luokan kisoiksi. Siihen oli perusteensa. Edellisten kisojen mitalisteista puolet olivat paikalla, puolet ei.

– Suomalaisurheilijoiden menestys tuona vuonna ei kantanut markkinoinnissa, jossa keinot olivat B-leiman jälkeen vähissä. Lippuja markkinoitiin kustannustehokkailla järjestelyillä.

Helsingistä jäi pois venäläisiä, ukrainalaisia ja sieltä suunnalta tulevia. Viime aikojen perusteella voimme päätellä, mistä on ollut kysymys.

Iso-Britannian yleisurheilun päävalmentaja Charles van Commenee julisti etukäteen, että he lähettävät Helsinkiin korkeintaan B-tason juoksijoita.

– Vielä 2010 Euroopan maat olivat tulossa kisoihin yhteisellä päätöksellä samassa rintamassa, jossa olivat silloin vielä myös britit, Pihlakoski taustoitti.

– Helsingistä jäi pois venäläisiä, ukrainalaisia ja sieltä suunnalta tulevia. Viime aikojen perusteella voimme päätellä, mistä on ollut kysymys, Pihlakoski piikitteli.

Mitä tekisit toisin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana?

– Jos asioita katsoo talouden puolelta jälkiviisaana, EM-kisat olisi kannattanut jättää ottamatta järjestettäväkseen 2012. Urheilijat pitivät kisoista ja kiittelivät järjestelyitä. Kysymys oli myös lajin tulevaisuudesta.

Kuinka paljon otat epäonnistumisesta omaan piikkiisi?

– Totta kai otan sinne paljon, kun olin ajamassa asioita eteenpäin ja ottamassa riskejä, se on ilman muuta selvää.

EM-kisat tuottivat siis laskennallista tappiota 3,6 miljoonaa euroa.

– EM-kisat eivät olleet valtiolle lainkaan huono juttu. Yhteiskunnan kassaan palautui 10 miljoonaa euroa. EM-kisojen vaikutus Helsingin alueelle oli noin 30 miljoonaa euroa esimerkiksi hotelli-, ruokailu- ja taksipalvelujen ostamisesta, Pihlakoski muistutti.

– SUL:lle tuli tappiota, mutta sillä ei ole ollut missään vaiheessa konkurssiuhkaa. Teimme diilin, jonka mukaan Euroopan yleisurheiluliitto, SUL ja Suomen valtio maksoivat siitä kukin 1,2 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    3. 3

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

    8. 8

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    3. 3

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää