Kyllikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Nooralotta Nezirin salitreeni näkyy – penkkipunnerruksen ennätys nousi rutkasti!

Yleisurheilu
Nooralotta Neziri on ahkeroinut salilla ja hankkinut lihasmassaa sekä räjähtävyyttä.
Leppävaaran urheilustadionilla pyörivät puhurit kiusasivat urheilijoita Espoon Tähtikisoissa maanantaina. Kärsijäksi joutui myös pika-aituri Nooralotta Neziri, joka avasi eilen kotimaan kisakautensa.

Neziri juoksi pika-aidat Espoon illassa kahdesti, tuloksena molemmilla kerroilla 13,30 – ja molemmilla kerroilla matka taitettiin reippaaseen vastaiseen.

– Tavoitteena oli tietenkin juosta matka 13 sekuntiin, mutta toivottiin myös, että myötätuulta olisi ollut saman verran kuin nyt oli vastatuulta, Neziri harmitteli.

Kolmetoista ei ole tänä kesänä Nezirille epäonnen luku, vaan tärkeä tavoite. Rion olympialaisten tulosrajana on nimittäin Nezirin päämatkalla 100 metrin aidoissa tasan 13 sekuntia.

– Kyllä se (Rion raja) on mielessä totta kai, haluan juosta sen joka kisassa. Mutta minulle on opetettu, ettei se tule tulosta miettimällä.

Viimeksi kaksi kesää sitten

Edellisen kerran Neziri on pystynyt rikkomaan 13 sekunnin rajan kesällä 2014. Viime kesän paras noteeraus oli 13,01. Viime kauteen verrattuna Nezirillä on kuitenkin heittää peliin tärkeä valttikortti: ehjä kroppa.

– Viime kesänä aloitin etureisivamman vuoksi kisakauden vasta heinäkuussa ja pääsin silti tuohon tulokseen. Nyt kevät meni tosi hyvin, joten olen luottavaisella mielellä, Neziri vakuuttaa.

23-vuotias Neziri on ennen kisakautta keskittynyt valmentajansa Jussi Ihamäen kanssa etenkin keskivartalon vahvistamiseen. Nyt kropasta löytyy aiempaa enemmän räjähtävää voimaa ja lihasmassaa.

– Minulla on vahva olo. Se tuntui nytkin vastatuulijuoksussa, keskivartalo pysyi tiukkana, Neziri analysoi.

– Aikaisemmin keväällä painoni on pudonnut vähän liikaa, mutta nyt olen ymmärtänyt, että saan olla vahvassa kunnossa. Ennätysraudat nousisivat tässäkin vaiheessa kautta!

Perinteinen kysymys siis: paljon nousee penkistä?

– Sitä en halua sanoa, penkki on juuri se heikkouteni! Mutta on sekin ennätys parantunut 15 kilolla, loppulukema jätettäköön salaisuudeksi, Neziri naurahtaa.

Neziri on jo valittu heinäkuisiin Amsterdamin EM-kisoihin. Suomessa Neziri hallitsee pika-aitoja, mutta Euroopassa riittää kirittäjiä.

– Tiedän, ettei päälle 13 sekunnin ajat riitä EM-kisoissa. Euroopassa on nyt tosi kova taso. Haluan juosta Amsterdamissa selvästi alle 13 sekunnin, seuraavan kerran huomenna Kreikassa kilpaileva Neziri naulaa kesän yhden päätavoitteensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    7. 7

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    8. 8

      Kahden sekunnin kikka paljastaa, sopivatko sinulle lyhyet hiukset

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Alastonkuvien takia missikruununsa menettänyt näyttelijä poseeraa tyttärensä kanssa lehden kannessa – ”Niin paljon täydellisyyttä yhdessä kuvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. Näytä lisää