Airi, Aira

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomen keihäsvalmentaja hyllytettiin EM- ja olympiakisoista – ”Otin väärän hörpyn väärässä paikassa”

YLEISURHEILU
Keihään lajivalmentaja Kari Ihalainen epäilee, että SUL:n päätös voi liittyä alkoholin käyttöön.
Urheiluliiton keihään lajivalmentaja Kari Ihalainen ei lähde tänä vuonna lainkaan sen enempää Amsterdamin EM-kisoihin kuin Rion olympiakisoihinkaan.

– Näin ne ilmoittivat liitosta, vahvistaa Kuortaneelta tavoitettu Ihalainen keihäsväen parissa liikkuneen huhun.

Hän otti tiedon vastaan rauhallisesti.

– Pestini loppuu syksyllä, ja se on tässä tämä homma. Olen 40 vuotta tätä hommaa paukuttanut, kotimaassa on ihan hyvä olla.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan SUL antoi viime kesän MM-kisojen jälkeen Ihalaiselle varoituksen alkoholin käytöstä.

Vaikuttiko tämä hyllyttämiseen?

– Varmaankin. Otin väärän hörpyn väärässä paikassa.

SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen, johtuiko päätös tästä?

– Ei missään nimessä. Tässä pohdittiin sitä, mikä olisi paras ratkaisu urheilijoiden kannalta. Tämä on ikuisuuskysymys, onko parempi lähettää paikalle henkilökohtainen valmentaja vai liiton valmentaja.

Onko yleisurheilussa muita lajiryhmiä, joissa liiton valmentaja ei lähde olympiakisoihin?

– Jos meillä on esimerkiksi yksi pikajuoksija, niin tuskin pikajuoksijoiden valmentaja lähtee. Kyse on monimutkaisesta palapelistä.

Sekä EM-Amsterdamiin että Rion olympiakisoihin on lähdössä Tero Pitkämäen valmentaja Hannu Kangas, joka toimi SUL:n lajivalmentajana 2005–2011. Tällä hetkellä hän ei ole liiton listoilla, mutta luotsaa koko heittojoukkuetta kesän arvokisoissa.

– Olen aistinut, että tämä on heittäjillekin mieluinen vaihtoehto, sanoo Kemppainen.

Nykyisten lajivalmentajien pestit päättyvät syksyllä. Onko Kangas seuraava päävalmentaja?

– Siihen on vielä aikaista sanoa mitään. Koko valmennusorganisaatio mietitään uusiksi, enkä osaa sanoa, tuleeko varsinaista päävalmentajaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    8. 8

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää