Onni, Sisu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kovan keihäskesän ensimmäinen mittari: ”Uskon, että tulostaso nousee kovasti”

Kohti Rioa
Antti Ruuskanen kohtaa Kuortaneella maailman kärjen ensi kertaa tällä kaudella.
Kuortaneen juhannuskisoissa on perinteisesti nähty kova keihästaisto.

Tämä vuosi ei ole poikkeus, sillä suomalaisten tähtinimien Antti Ruuskasen ja Tero Pitkämäen lisäksi osallistujalistalta löytyvät muun muassa kauden kärkituloksen (89,30) haltija Saksan Thomas Röhler, viime vuoden MM-hopeamitalisti Egyptin Ihab Abdelrahman ja vuoden 2013 maailmanmestari Tshekin Vitezslav Vesely.

Kauden toisen kisansa heittävä Ruuskanen on vakuuttunut, että juhannuksena nähdään pitkiä kaaria.

– Uskon, että tulostaso nousee kovasti, jos keli vaan on kuiva. Niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin heittävät varmasti pitkälle. Se on hyvä ensimmäinen mittari itselle, kun vastassa on maailman kärki, Ruuskanen sanoi.

EM- ja olympiakisoihin valmistautuva Ruuskanen heitti kauden avauksessaan Raaseporissa lukemat 82,31.

– Sarja ei ollut mikään hyvä siinä kisassa, mutta tulos oli perushyvä. Yleensä kauden aloitus on ollut 74 metristä 87 metriin, eli päälle kahdeksankymppinen on aina hyvä.

Toiveissa 84–85 metriä

Kuortaneella leppoisa savolainen tavoittelee avaustulokseensa pari metrin parannusta.

– Olisin ihan tyytyväinen, jos keihäs lentää 84–85 metrin lukemiin. Kuortane on varmasti parhaita paikkoja heittää hyvää tulosta. Mutta en minä ehkä vielä lähde keulimaan, pidetään jalat maassa, Ruuskanen sanoi.

Ruuskanen korostaa kauden päätavoitteensa olevan vasta elokuun olympialaisissa Rio de Janeirossa. Brasiliaan lähtöön on vielä pitkä aika.

– Yleensä olen parhaimmassa kunnossa elokuussa. En pysty vetelemään joka kisaan hirmukaaria, siinä pitää vähän odotella. Tietenkin fanit ja Suomen kansa odottavat, että joka kisaan pitäisi lentää 90 metriä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

Innokas penkkiurheilija

Ruuskanen on innokas penkkiurheilija. Hän on seurannut kilpakumppaniensa otteita. Leikkauksesta toipuneen Tero Pitkämäen avausta sateisella Lapinlahdella (84,24) Ruuskanen kuvailee hyväksi paluuksi.

– Se on hyvä tulos tuollaiseen keliin ja hyvä startti kauteen. Seuraan suomalaisten otteita siinäkin mielessä, että on mielenkiintoista nähdä, kuka on se kolmas mies, joka lähtee EM-kisoihin.

Lue lisää Kohti Rioa -sarjan juttuja tämän linkin takaa.
  • Kohti Rioa

Näitä luetaan!

  1. 1

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

  4. 4

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  5. 5

    Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

  6. 6

    Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 11 loukkaantunut

  7. 7

    Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

  8. 8

    Tieliikennelain uudistus tarjoaisi valtavan helpotuksen rikkaille – jättisakot saanut miljonääri: ”Oikeansuuntainen päätös”

  9. 9

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  10. 10

    F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  6. 6

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  7. 7

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  8. 8

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  9. 9

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

  4. 4

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  5. 5

    Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

  6. Näytä lisää