Heli, Heljä, Helinä

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Tekevätkö nämä virolaisurheilijat olympiahistoriaa? ”99,99 prosentin varmuudella kyllä”

YLEISURHEILU
Suomenlahden eteläpuolelta tulevat siskokset kirjoittavat elokuussa olympiahistoriaa.
Virallista tilastotietoa ei ole olemassa sisarusten kilpailemisesta olympialaisissa, mutta todennäköisesti Luikin siskokset tekevät historiaa Rio de Janeiron olympialaisissa naisten maratonilla. 30-vuotiaat Leila, Liina ja Lily Luik ovat todennäköisesti ensimmäiset kolmoset, jotka osallistuvat samaan aikaan olympialaisiin.

– Olen 99,99 prosenttisen varma, ettei tällaista ole tapahtunut aiemmin, amerikkalainen olympiahistorioitsija Bill Mallon sanoo Aftonbladetille.

Joka tapauksessa lokakuussa 1985 syntyneet Leila, Liina ja Lily Luik osallistuvat Viron olympiajoukkueen jäseninä Rion olympialaisissa naisten maratonille. Siskokset ovat Aftonbladetin mukaan alkaneet harjoitella juoksemista tosissaan vasta 24-vuotiaina. Aiemmin he olivat työskennelleet mm. uimavalvojina, joten juoksu oli tullut tutuksi osana harjoittelua.

– Me olemme osoittaneet, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa ammattilaisuraa, Liina Luik kommentoi New York Timesin mukaan.

Siskoksista kovimman ajan on juossut Leila, jonka ennätys on 2.37,11. Liinan ennätys on 2.39,42. Lily on parhaimmillaan kellottanut maratonin aikaan 2.40,30. Ennätysjärjestys on sama kuin heidän syntymäjärjestys. Leila on vanhin, Liina keskimmäinen ja Lily nuorin.

Mitaleille Luikin siskoksilla on vielä pitkä matka, sillä Lontoon olympiavoittaja Tiki Gelana pysäytti kellon aikaan 2.23,07.

Lähde: Aftonbladet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    7. 7

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Esikoisensa saanut Sipe Santapukki julkaisi söpön kuvan ensimmäiseltä kärrylounaalta – vaunuissa Apulanta-heijastin

    10. 10

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää