Tuuli, Tuulia, Hilda

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomen keihäsmenestystä uhkaa romahdus – valmentajagurulta radikaali ehdotus

Yleisurheilu
Keihäsvalmentaja Petteri Piironen patistaa Suomen Urheiluliittoa nopeisiin toimiin, jotta menestystä tulisi myös jatkossa.
Suomalaiset ovat saaneet nauttia pitkään keihäänheittäjien menestyksestä arvokisoissa. Tulevaisuus ei kuitenkaan näytä yhtä ruusuiselta, sillä viime vuosina 80 metrin ylittäjät ovat olleet kortilla.

Kuortaneella maan ja maailman huippuja valmentavalla Petteri Piirosella on selvä käsitys siitä, missä keihäskartalla tällä hetkellä mennään.

– Lahjakkuuksia kyllä löytyy. Taso 15-vuotiaissa on ollut jo 80-luvulla syntyneistä lähtien jokseenkin sama. Suurin pudotus tulee 15–20 vuoden iässä. Tuossa iässä pitäisi kehittyä tasaisesti, mutta meillä on viimeisten vuosien aikana juuri silloin tapahtunut romahdus, Piironen jyrähtää.

– Meillä ei tällä hetkellä ole 19-vuotiaissa pojissa yhtään yli 70 metrin heittäjää. Se on huolestuttavaa.

Tero Pitkämäki heitti 19-vuotiaana 74,89, Antti Ruuskanen 72,87. Ikäluokan Suomen ennätys on Harri Haataisen kiskaisema 82,52. 19-vuotiaiden ikäluokan kaikkien aikojen 15 parhaan listalle ei ole noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana kuin Ari Mannio.

– Trendi on ollut jo pitkään huolestuttava, mutta asian eteen ei ole tehty mitään konkreettista, Piironen muistuttaa.

Piirosella on suora ehdotus siitä, mitä tilanteen korjaamiseksi olisi tehtävä.

– Meidän on otettava oppia vaikka lentopallosta. Siellä lajin huippulupaukset kootaan Kuortaneelle opiskelemaan ja harjoittelemaan. He treenaavat kaksi kertaa päivässä huippuvalmentajien johdolla ja opiskelevat siinä ohessa, Piironen kertoo.

– Meidän on koottava lahjakkaimmat keihäänheittäjät pariin valmennuskeskukseen, esimerkiksi Kuortaneen ja Tanhuvaaran urheiluopistoihin, jossa he voivat harjoitella ja opiskella samaan aikaan.

– Molemmissa paikoissa heidän valmennuksesta vastaisivat maan parhaat valmentajat ja heillä olisi käytössä myös muut oheispalvelut. Näin taattaisiin paras mahdollinen valmennus parhaille lupauksille.

Piirosen ehdottama malli tarkoittaisi käytännössä sitä, että 16–17-vuotiaat heittäjälupaukset muuttaisivat Kuortaneelle, opiskelisivat opiston yhteydessä olevassa lukiossa ja harjoittelisivat yhdessä päivittäin.

– Maailmalla yleisurheilijat harjoittelevat paljon ryhmissä. Meillä Suomessa ei näin jostain syystä vielä toimita. Ryhmässä harjoittelu näkyy siinä, että jokainen treenaa paremmalla intensiteetillä, kun halutaan olla parempi kuin kaveri.

Suurimpana kaskena kannossa ovat varmasti seurat ja seuravalmentajat, jotka saattavat kokea asian niin, että uudessa mallissa liiton valmentajat poimivat itselleen heidän helmensä.

– Totuushan on se, ettei Suomessa ole kuin muutama keihäsvalmentaja, joka tekee tätä työkseen, Piironen muistuttaa.

– Silloin näiden valmentajien suojiin kannattaa kasata se lupaavin aines.

– Meidän pitää miettiä ainoastaan urheilijan parasta, millä turvataan hänen nousunsa maailman huipulle.

Minne he katosivat?

Suomalaiset mieskeihäänheittäjät ovat voittaneet 2000-luvun arvokisoissa yhteensä 12 mitalia. Vuoden 2007 Maailmanmestari Tero Pitkämäki on kahminut niistä peräti seitsemän, Antti Ruuskanen kolme, Aki Parviainen ja Ari Mannio yhden.

Puolet nelikosta kuului jo 19-vuotiaina maan huippuihin. Tuon ikäluokan kaikkien aikojen tilastossa Parviainen on peräti toisena ja Mannio viidentenä. Pitkämäki löytyy vasta sijalta 25. ja Ruuskanen sijalta 41.

Kysymys kuuluukin: minne ovat heidän edellään olleet kadonneet?

Tilastopajan ylläpitämälle kaikkien aikojen 19-vuotiaiden listalle on yltänyt 2000-luvulla sellaisia heittäjiä kuin Saku Kuusisto (78,40), Kari Vinni (76,63), Oliver Helander (76,28), Kalle Sillanpää (75,68), Toni Kuusela (75,63) ja Miro Määttänen (75,46). Kaikki ovat tilastossa Pitkämäen ja Ruuskasen edellä.

Viime vuonna alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa viidenneksi tullut Määttänen ja seitsemänneksi tullut Helander ovat kärsineet tänä vuonna loukkaantumisista.

– Kun valmennus keskitettäisiin valmennuskeskuksiin, niin silloin urheilijan lihashuoltoon pystyttäisiin satsaamaan kunnolla, vaikka päivittäin. Kotioloissa hieroja tai fysioterapeutti ovat niitä kulueriä, jotka yleensä karsitaan valitettavasti ensimmäiseksi, Petteri Piironen muistuttaa.

Tämän vuoden 10 parhaan listalla on vain kolme 1990-luvulla syntynyttä heittäjää. Heistä parhaana Joni Karvinen tuloksella 80.04.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. Näytä lisää