Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomalaisurheilija hämmästelee olympiavalinnan käänteitä: ”Ranking nousee koko ajan”

Rio 2016
Tuomas Seppänen tietää olevansa pois listoilta, mutta kokonaistilanne on hänen mukaansa yhä epäselvä.
Moukarinheittäjä Tuomas Seppänen kertoo pitävänsä itsensä perusvireessä olympiarankingin käänteiden takia.

Ilta-Sanomat sai kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n viestintäjohtajalta Chris Turnerilta vahvistuksen, ettei Seppänen ole niiden 33 urheilijan joukossa, jotka saivat kisalipun olympialaisiin.

– En minä tällä hetkellä olekaan (listalla). En osaa oikein sanoa, mitkä tilanne on, mutta ranking nousee koko ajan Road to Rio -sivustolla, ja poisjääneitä urheilijoita ilmaantuu listan pohjalle, Seppänen sanoo Ilta-Sanomille.

– Sieltä on kaksi kaveria jäänyt pois, Mostafa Hicham Al-Gamal ja Oleksandr Dryhol, mutta en oikein tiedä, mikä siellä on systeemi.

Road to Rio -sivustolla seurataan yleisurheilun Rion olympiarankingeja. Sivusto on erittäin suosittu yleisurheiluihmisten keskuudessa, mutta se ei ole IAAF:n virallinen olympiaranking. IAAF:n mukaan kisoihin pääsee 33 urheilijaa, eikä 32, kuten aiemmin on uutisoitu.

Seppäsen mukaan kisapaikan kohtaloa on tiedusteltu poisjääntien vuoksi useamman kerran.

– Yritetään kysellä sitä kokonaista listaa, ketkä 32 urheilijaa ovat varmistaneet. Saa nähdä, miten sen homman kanssa menee.

Vaikka Seppänen ei ylittänytkään Rion A-rajaa 78,00, hänen kisapaikkansa näytti varmalta, kunnes Iranin Kaveh Mousavi ja Pejman Ghalenoui moukaroivat tilastoissa ohi viimeisenä mahdollisena päivänä valkovenäläisellä pellolla.

– Kuulostaahan se aika irvokkaalta. Se on nyt semmoista tällä kertaa, Seppänen sanoo.

Epämääräisissä olosuhteissa tehdyt epämääräiset tulokset eivät ymmärrettävästi kirvoita hurraa-huutoja 30-vuotiaan porilaisen suusta.

– Ei tietenkään. Sen takia avauduinkin sosiaalisessa mediassa ja yritin aiheuttaa semmoisen äläkän, että tästä hommasta puhutaan.

Seppänen kertoo IAAF:n hallituksessa istuvan Antti Pihlakosken viestittäneen hänelle, että tilanne on huomioitu lajiliitossa.

– Hommaan tulee sääntömuutoksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    9. 9

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. Näytä lisää