Keijo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pitkämäki ei huuhdo pettymystään Rion yössä – ”Siellä mies putsataan”

rio 2016
Loppukilpailusta pudonnut Tero Pitkämäki ei halunnut kommentoida uransa jatkoa syyskuuta pidemmälle.
Vuosi 2016 jää Tero Pitkämäen pitkään ja komeaan keihäsuraan eriskummallisena kuriositeettina: kahdet arvokisat ja kaksi putoamista jo karsintakilpailuissa. Tulos 79,56 riitti omassakin karsintaryhmässä vain 10. sijaan, eikä Pitkämäellä ollut harhaluuloja kohtalostaan, kun hän illalla Brasilian aikaa kertasi ajatuksiaan medialle ennen B-ryhmän aloittamista.

– Lähtökohdat olivat vaikeat, mutta viime viikkoina tulostaso meni hieman eteenpäin harjoituksissa. En usko, että olisin täällä mitaleista taistellut, vaikka olisin jatkoon päässytkin. Pieni mahdollisuus selvästi tätä parempaan tulokseen kuitenkin oli.

Pettymystään Pitkämäki ei aikonut lähteä huuhtomaan kuivasta kisakylästä Rio de Janeiron kuohuvaan keskustaan.

– Siellä mies putsataan, hän naurahti.

Suurten toiveiden Rio-projekti alkoi kaatua maaliskuussa, kun leirillä Etelä-Afrikassa vasemman jalan sisäreiden ja nivusen alueelta repesi lihas. Vammaa yritettiin hoitaa levolla, mutta kun se ei onnistunut, vamma-alue operoitiin toukokuun alussa. Sitä ennen harjoituskausi oli onnistunut erinomaisesti, ja veteraanilla oli eväät heittää arvokisamitalista, jollaisen hän otti joka vuosi 2013–15.

– Maalis-, huhti- ja toukokuu ovat heittäjälle tärkeimpiä lajiharjoituskuukausia. Kyllä se sitten valitettavasti näkyy, kun se aika jouduttiin tappelemaan vamman kanssa.

ILMAJOKINEN palasi kesäkuussa kehiin lupaavasti, ja keihäs lensi saman tien yli 85 metriä.

– Se taisi mennä viime kauden itseluottamuksella. Sitten heittotuntuman puute alkoi näkyä hirveinä vaihteluväleinä heitoissa. Huonot kisaheitot söivät sitten itseluottamuksenkin.

Olympiamatkan alla Pitkämäki joutui Kuortaneella heittämään silminnäkijöiden mukaan täysillä, jotta sai keihään noin 77 metriin. Seitsemän arvokisamitalin mies kaivoi itseään todella syvältä.

Iloa elämään toi toisen lapsen syntymä vähän ennen matkaa Rio de Janeiroon.

– Kotiin tekisi kyllä mieli.

URANSA JATKOA hän ei halunnut absoluuttisen varmuuden tasolla kommentoida kuin tämän kauden jäljellä olevien kilpailujen osalta.

Aiemmin Pitkämäki on sanonut, että Tokion olympiakisat 2020 ovat täysin mahdolliset.

– Niin kauas ei jaksa nyt ajatella, mutta luultavasti jatkan vielä.

Ensi vuonna MM-kisat pidetään Lontoossa, jonka olympiakisojen jälkeen Pitkämäki oli 2012 niin pettynyt 5. sijaansa, että harkitsi jopa lopettamista. Neljät olympiakisat ovat tuottaneet ennen keskiviikkoista karsiutumista sijat 3–5–8.

– Liikaa on aina terveysmurheita mahtunut olympiavuosiin Ateenaa 2004 lukuun ottamatta. Tietysti se himmentää tavallaan urani kokonaisuutta, onhan se ihan selvä.
  • rio2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Jättiyllätys! Cheyenne Järvinen viettelee sinkkuna uudessa Temptation Island Suomessa

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    6. 6

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Jättiyllätys! Cheyenne Järvinen viettelee sinkkuna uudessa Temptation Island Suomessa

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    6. Näytä lisää