Niko, Niklas, Niilo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Juoksi neljä kierrosta eturistiside revenneenä – koskettavan hetken Riossa tarjonneen urheilijan kausi ohi

Rio 2016
Toisiaan auttaneet juoksijat Abbey D'Agostino ja Nikki Hamblin jäivät monen katsojan mieliin ja sydämiin.
Yhdysvaltalaisjuoksija Abbey D'Agostino juoksi naisten 5 000 metrin välierissä yli puolitoista kilometriä eturistiside revenneenä. D'Agostino hajotti polvensa törmätessään Uuden-Seelannin Nikki Hambliniin.

Juoksijakaksikko tarjosi kisan aikana yhden Rion olympialaisten koskettavimmista hetkistä.

Hamblin kaatui kesken kisan, ja D'Agostino törmäsi häneen ja kaatui itsekin. D’Agostino nousi ylös ja jäi auttamaan maassa itkevää Hamblinia.

Molemmat jatkoivat matkaa, mutta D'Agostino romahti pian istumaan polvikivun takia. Nyt vuorostaan Hamblin jäi auttamaan D'Agostinoa, ja lopulta molemmat juoksivat jäljellä olevat neljä kierrosta maaliin.

Yhdysvaltalaisjuoksija kärrättiin kisan jälkeen radalta pyörätuolissa.

Molemmat juoksivat pääsivät finaaliin, kun sekä Yhdysvaltojen että Uuden-Seelannin joukkueiden tekemä protesti meni läpi. Vamma kuitenkin päätti D'Agostinon kauden ennen aikojaan.

D'Agostino kertoi Yhdysvaltojen yleisurheiluliiton tiedotteessa, että tapahtuneella oli syvempi merkitys.

– Jumala valmisti sydämeni toimimaan kuten toimin. Hän on tehnyt minulle täällä selväksi, että kokemukseni Riossa tulisi olemaan paljon enemmän kuin kisasuoritus – heti kun Nikki nousi ylös, tiesin, että tästä oli kyse.

D'Agostino kehui sitä, mitä olympialaiset symboloi.

– Parasta olympialaisissa on yhteisö, jonka se luo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. Näytä lisää