Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

David Söderberg ilahtui, ettei voittaja ollut tämä mies – ”Se oli hyvä asia”

Rio 2016
David Söderberg jopa helpottui, kun pronssitulos lopulta nousi 77,73:een.
Kun kahdeksanneksi sijoittuneesta David Söderbergistä ei itsestään ollut moukarinheiton kultamitalitaisteluun Rio de Janeirossa, voittajan nimi oli kuitenkin hänen mielestään hyvä asia.

Söderbergin ja useiden muidenkin heittäjien mielestä pahin skenaario olisi ollut ikuista dopingleimaa kantavan Valko-Venäjän Ivan Tihonin kultamitali.

– Se oli hyvä asia, ettei hän voittanut. Jos nyt kadulla tapaan hänet, niin kyllä minä hänelle nyökkään, Söderberg hymähti.

Tihon jäi Tadzhikistanin Dilshod Nazarovin jälkeen toiseksi ja ilman ensimmäistä olympiakultaansa tuloksella 77,79. Hän heitti hopeaa myös Amsterdamin EM-kisoissa heinäkuussa. Nazarovin olympiakulta oli itsenäisen Tadzhikistanin ensimmäinen.

Pronssimitali näytti pitkään menevän Meksikon Diego del Realille vaatimattomalla tuloksella 76,05.

Söderberg myönsi jopa helpottuneensa, kun Puolan Wojciech Nowicki (77,73) ohitti meksikolaisen viimeisellä kierroksella. Tuollainen tulos oli Söderbergille liikaa, mutta yli 76 metrin Söderberg on heittänyt tällä kaudella useasti.

Söderbergin paras tulos 74,61 syntyi kolmannella kierroksella, mutta toisella, viidennellä ja kuudennella kierroksella moukari kolisi häkkiin. Se kertoi hurjasta yrittämisestä, jopa yliyrittämisestä.

– Tulos oli huono, mutta sijoitus ihan ok. Sairastin kovan flunssan tänne lähtöä edeltäneellä viikolla, ja se vaikutti tuloskuntoon.

Amsterdamin EM-kisoissa seitsemänneksi sijoittunut Söderberg, 37, aikoo heittää vielä ainakin Lontoon MM-kisoissa ensi vuonna.

Häntä motivoi jatkamaan myös se, että lajin tulostaso on pudonnut. Vöyriläinen sanoi ainakin toivovansa, että heittää nykyään samoilla puuroilla kuin muutkin.

Söderbergistä on kaivautunut luotettava arvokisaheittäjä kovaa reittiä, sillä kahdeksan arvokisamatkaa 2002–2012 tuotti yhtä monta karsiutumista. Vuonna 2014 Zürichin EM-kisoissa tuli käänne, ja siitä lähtien Söderberg on joka kerta arvokisoissa nakuttanut sijoille 6–8.

Tämän kauden tulokset tarkoittavat myös sitä, että hän on jatkossakin suurta urheilija-apurahaa (20 000 euroa nettona vuodessa) nauttiva urheilija.

– Koskaan ei tiedä, millainen päätös tulee. Mutta jatkaminen ei ole mahdollista ilman sitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    6. 6

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    9. 9

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    6. Näytä lisää