Tatu, Daniel, Taneli

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Tarkkasilmäisille ohjeet keihään olympiafinaalin – yksi valinta kertoo heti, millainen on Ruuskasen olotila

Rio2016
Keihäänheiton olympiafinaali alkaa Suomen aikaa kello 2.55.
Suomalaisten keihäskunniaa puolustaa Antti Ruuskanen, joka oli karsinnassa 11:s tuloksella 82,20.

Lontoon olympiavoittoa puolustava Keshorn Walcott oli karsinnassa ylivoimainen, sillä trinidadilainen paiskasi keihään peräti 88,68 metriin.

– Walcott heitti Nordicin Airglider -mallilla, jossa valkoista keihästä ympäröivät punaiset kierteet. Walcottilla oli todennäköisesti Airgliderin uusin malli, jossa käytetään kahta eri vahvuista hiilikuituseosta. Aiempiin malleihin verrattuna keihään kärki on jäykempi ja perä vähän löysempi, eri keihäsvalmistajille testejä tekevä Mika Aalto kertoo Ilta-Sanomille.

*Artikkelin pääkuvana olevalla videolla Ilta-Sanomien toimittajat Marko Lempinen ja Mikko Marttinen arvioivat keihäsfinaalin lähtöasetelmia.

Aalto arvioi, että Rion finaalissa heitetään kahden valmistajan, Nordicin ja Nemethin keihäillä.

– Nordicin mallit ovat hiilikuitukeihäitä. Airgliderin lisäksi käytössä ovat varmasti lilakierteinen Champion ja sinisellä kierteellä varustettu Orbit.

– Championia markkinoidaan vastatuuli- ja Orbitia myötätuulikeihäänä. Oikeastaan suurin ero on siinä, että Orbitissa on tylppä ja Championissa terävä kärki.

Nemethin keihäät on hiilikuidun sijaan valmistettu alumiinista. Pääväri on lila, ja ennen peräosaa se on maalattu keltaiseksi. Peräosan väritys kertoo keihään varren jäykkyydestä – mitä isompi numero, sitä jäykempi keihäs.

– Punainen on mallia 85, oranssi 90 ja vihreä 95. Uskon, että finaalissa 95 on suosituin.

– Jos heittäjän kädessä näkyy sinisellä perällä varustettu Nemeth, silloin kysymyksessä on helpommin hallittava club-versio. Sitä ei lähtökohtaisesti ole tarkoitettu kilpailukäyttöön, mutta välillä sitä näkee myös kilpailuissa.

Aallon mukaan tekniikkaansa luottavat heittäjät heittävät pääsääntöisesti hiilikuitukeihäällä.

– Jos Ruuskasen Antilla ei kulje, hän ottaa todennäköisesti Nemethin alumiinikeihään kouraansa. Nemethin alumiinikeihäs on Nordicin hiilikuitua löysempi, minkä ansiosta se antaa enemmän anteeksi tekniikkavirheistä.

Kun Tero Pitkämäki voitti keihään maailmanmestaruuden 2007, hän heitti kultaheiton Nordicin Championilla. Sen jälkeen kuudessa arvokisafinaalissa (olympia- ja MM-kisat) voitot ovat 3–3 Championin ja Airgliderin välillä.

Ilta-Sanomat seuraa keihäsfinaalin jokaisen heiton liveseurannassa, joka alkaa kello 2.55.

Olympia- ja MM-voittajien keihäsmallit vuosina 2007–2015:

Osakan MM-kisat 2007:
Champion, Tero Pitkämäki 90,33

Pekingin olympialaiset 2008:
Airglider, Andreas Thorkildsen 90,57

Berliinin MM-kisat 2009:
Airglider, Andreas Thorkildsen 89,59

Daegun MM-kisat 2011:
Champion, Matthias De Zordo 86,27

Lontoon olympialaiset 2012:
Champion, Keshorn Walcott 84,58

Moskovan MM-kisat 2013:
Champion, Vitezslav Vesely 87,17

Pekingin MM-kisat 2015:
Airglider, Julius Yego 92,72

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Ainakin 13 kuollut Istanbulin räjähdyksissä – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

    5. 5

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    8. 8

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Suomalaiset villiintyivät Saara Aallon pääsystä kahden parhaan joukkoon: ”Kannattaisi alkaa sulatella suihkulähteitä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Ainakin 13 kuollut Istanbulin räjähdyksissä – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

    5. 5

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    6. Näytä lisää