Anna, Anne, Anu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomen hopeasankari heitti vain yhden hyväksytyn – ”En panikoinut missään vaiheessa”

Paralympialaiset
Yksi hyväksytty heitto toi Suomelle Rion paralympialaisten ensimmäisen mitalin.
Suomen mitalitili avautui Rion paralympialaisten toisena kisapäivänä, kun Marjaana Heikkinen kiskaisi hopeaa F34-luokan keihäänheitossa. Heikkinen sai kilpailussa aikaan vain yhden hyväksytyn heiton. Se kantoi tulokseen 18,42, joka on Siilinjärven Ponnistusta edustavan urheilijan kauden paras noteeraus.

– Suoritin tämän, miten tänä kesänä olen tottunut tekemään. En panikoinut missään vaiheessa. Sain sellaisen heiton, että sain säikäytettyä muut, Heikkinen kertoi Suomen Paralympiakomitean tiedotteessa.

Neljä vuotta sitten Lontoon paralympialaisissa Heikkinen saavutti pronssia. Heikkisellä on palkintokaapissaan myös muita arvokisamitaleita. Kesäkuussa hän heitti kultaa EM-kisoissa Italiassa.

Heikkistä valmentamaa nykyisin vuoden 1991 keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnunen.

–  En ole ihan varma, mitä muissa heitoissa tapahtui. Täytyy analysoida ne valmentajan kanssa, Heikkinen mietti.

Keihäskisan ylivoimaiseen voittoon heitti Kiinan Zou Lijuan, joka kohensi kisan aikana kolmesti maailmanennätystä. Hänen voittotuloksensa oli lopulta 21,86. Pronssille tuli Saksan Frances Herrmann, jonka Heikkinen päihitti 26 sentillä.

Heikkinen kisaa Riossa vielä kuulantyönnössä.

– Olen kauden aikana tehnyt sivulajissani vain muutaman harjoituksen. Lähden pitämään sinne hauskaa, Heikkinen sanoi.

Kotajalta puuttui rentous

Ratakelaaja Amanda Kotaja pettyi T54-luokan 100 metrin finaalissa. Kotaja hyytyi kuudenneksi ajalla 16,47 ja jäi pronssimitalista 0,25 sekuntia. Kotaja oli kisan paras eurooppalainen, mutta se ei urheilijaa lohduttanut.

– Veto oli parempi kuin alkuerissä, mutta rentous puuttui. Eihän tämä ollut ollenkaan, mitä tulin tänne hakemaan, Lontoon paralympialaisissa vastaavalla matkalla neljänneksi sijoittunut Kotaja harmitteli.

Kisan voittoon pyyhälsi Kiinan Liu Wenjun ajalla 16,00.

Kotaja kisaa Riossa myös 400 metrillä.

Juhani Kokko sijoittui puolestaan kuudenneksi voimanoston 59 kilon sarjassa tuloksella 145 kiloa. Egyptin Sherif Osman voitti kisan ME-tuloksella 211 kiloa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä: ”Muovin käryä muistuttava haju”

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

    10. 10

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää