Senja

After Dark

Valikko

After Dark

Antti Bergmanille tunnustus elämäntyöstä lumilautailun hyväksi

SPINE AWARDS
Pitkänlinjan lautailuaktiivi Antti Bergman sai lauantaina järjestetyssä lautayhteisön palkintogaalassa Spine Awardsissa tunnustuksen elämäntyöstään lumilautailun hyväksi.
Antti Bergman on tullut tunnetuksi yhtenä suomalaisen lumilautayhteisön kantavana voimana. Bergman on ollut sekä aktiivinen laskija että tehnyt pitkän ja ansiokkaan työuran lumilautabisneksessä.

Bergmanin tärkeimpiä töitä on ollut kansainvälisestikin arvostetun lumilautalehti Slammerin graafisen ilmeen uudistaminen ja luominen vuosituhannen vaihteessa. Slammer-lehden visuaalisuus on vaikuttanut  paitsi lumilauta-alalla myös muussa nuorisokulttuurissa.

Slammerin ohella Bergmanin perustama ja luotsaama Icon Snowboards, useiden Suomen parhaimpien laskijoiden sponsoroiminen ja erilaisten lautailutapahtumien tukeminen ovat olleet tärkeä osa hänen panostaan suomalaiselle lumilautailulle.

Bergman kommentoi saamaansa kunnianosoitusta IS After Darkille:

 - Olen hieman hämilläni ja todella otettu tästä tunnustuksesta. Koen olevani etuoikeutettu, että olen saanut työskennellä upean lajimme parissa kertakaikkiaan mahtavien ihmisten kanssa ja tutustua niin moniin uskomattomiin tyyppeihin näiden vuosien aikana. Heidän, ystävieni ja perheeni avusta ja tuesta olen suunnattoman kiitollinen. Erityiskiitoksen haluan antaa vaimolleni, Marialle, joka on ollut ehdottomasti suurin ja tärkein tukeni vuodesta toiseen.

Spine Awardseissa jaettiin lisäksi seuraavat palkinnot:

Vuoden sykähdyttävin lumilautateko:
Roope Tonterin tuplamaailmanmestaruus

Vuoden asiallisin suorituspaikka:
Ruka

Vuoden tapahtuma:
Wappulounas

Vuoden elokuvaprojekti:
KBR Golden Years

Vuoden lumilautailija:
Roope Tonteri

Elämäntyöpalkintoa lukuunottamatta kategorioiden voittajat valittiin demokraattisesti äänestyksellä. Ääniä annettiin yli 5000. Elämäntyöpalkinnosta päätti raati.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää