Ilta-Sanomat
Nasan Opportunity-luotain kuvasi henkeäsalpaavan auringonlaskun Marsissa.
Meksikossa kaiken nähneet viranomaisetkin järkyttyivät tapauksesta.
Paavin henkilökohtainen hovimestari on vahvistunut Vatikaania ravistelevan tietovuotojupakan pääepäillyksi.
Länsisaksalainen Mathias Rust halusi tavata Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatshovin.
Syyriassa hallituksen joukot ovat surmanneet kymmeniä ihmisiä Houlan kaupungissa, kertovat ihmisoikeusaktivistit.
Kreikalle ei heru sääliä Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä, johtaja Christine Lagarde sanoo.
Venäläinen asekuljetus on matkalla Syyriaan, missä jälleen kymmeniä ihmisiä on kuollut viime päivien väkivaltaisuuksissa, kertoo al-Arabija-televisiokanava.
Kiina on perunut merkittävän poliitikon Britannian-vierailun dalai-laman matkasta nousseen kiistan vuoksi, lähde kertoi lauantaina.
Perussa on paljastunut äyriäisten joukkokuolema. Maan laivasto löysi tuhansia kuolleita krilliäyriäisiä mereltä pääkaupungin Liman eteläpuolelta.
Munuaiskiviä hoidattamaan mennyt yhdysvaltalaismies sai kuulla yllättäviä uutisia, kertoo Abc News.
Syyriassa väkivaltaisuudet ovat jälleen kiihtyneet
40 hengen ryhmä työskenteli 8 tuntia purkaen taloa, jotta tyttö saatiin ulos.
Itävaltainen mies haavoitti poikaansa vakavasti kesken koulupäivän perjantaina.
Nettiyhtiö Facebookin ensimmäinen viikko pörssiyhtiönä päättyi surkeasti.
Vatikaanin poliisi on tehnyt pidätyksen, joka liittyy kuukausia kirkkovaltiossa muhineeseen tietovuotoskandaaliin.
Norjassa julkisen alan lakko on tyhjentänyt päiväkotien ja koulujen ohella Bergenin lähellä sijaitsevan vankilan.
Kansainväliselle avaruusalukselle saapui ensimmäinen yksityinen huoltoalus perjantaina.
Amerikkalainen 13-vuotias koululainen komennettiin vaihtamaan vaatteensa kesken koulupäivän.
Japanilaisen taiteilijan Mao Sugiyaman, 22, väitetään kaupanneen sukuelimensä netissä ja kokanneen ne halukkaille hienoilla päivällisillä.
Skotlannissa aloitettiin perjantaina kampanjointi alueen itsenäisyydestä järjestettävää kansanäänestystä varten.
IS TV Dokumentti vie katsojan keskelle Yhdysvaltojen sotatoimia Koillis-Afganistanin armottomiin vuoristo-olosuhteisiin. Lisäksi näet, kuinka Afganistanin taistelukentille lähetettävät brittiarmeijan erikoisjoukot valmistautuvat Englannissa.
Brasiliassa naispilotti heitti miesmatkustajan ulos koneesta, kun tämä oli huudellut asiattomia.
Ranskan presidentti Francois Hollande vieraili perjantaina Afganistanissa, jossa hän tutustui komennuksella olevien ranskalaissotilaiden oloihin.
Suomalaisia sotilaita tulitettiin perjantaina Afganistanissa. Yhteenotosta selvittiin ilman tappioita.
Pohjois-Amerikan korkeimmalla vuorella Mount McKinleylla kuolleen kokeneen suomalaislaskijan kohtaloksi koitui 45-asteinen pahamaineinen rinne alas vuorelta.
Uudessa-Seelannissa tuhoisan turmalaivan kapteeni ja perämies on tuomittu seitsemäksi kuukaudeksi vankilaan.
Egyptissä historiallisten presidentinvaalien ääntenlaskenta on hyvässä vauhdissa.
Kreikassa radikaalivasemmistolainen Syriza-puolue on pitänyt johtonsa mielipidemittauksissa.
Ilta-Sanomat kokoaa päivittäin upeimmat, pysäyttävimmät ja hauskimmat otokset kansainvälisestä kuvavirrasta.
SpaceX:n valmistama Dragon-avaruuskapseli teki onnistuneen lähestymisen Kansainvälisen avarauusaseman ISS:n luokse.
Syyrian YK-lähetystöllä on vaikeuksia löytää Yhdysvalloista pankkia, joka suostuisi avaamaan lähetystöä varten tilin.
Suomalainen kiipeilijä on kuollut McKinley-vuorella Alaskassa.
Missourin osavaltio Yhdysvalloissa aikoo siirtyä propofolin käyttöön kuolemaantuomittujen teloituksissa, kertoo CBS News.
Ukrainalaiset kansanedustajat tappelivat torstaina venäjänkielen asemaa kohentavasta laista.
Rajavartiolaitoksen erikoisosasto GSG 9 antoi torstaina virka-apua, kun poliisi ratsasi Helvetin enkelien tiloja Pohjois-Saksassa.
Poliisin huostassa oleva mies väittää houkutelleensa pikkupojan karamelleilla mukaansa 33 vuotta sitten.
Brittiyritys perui torstaina huutokaupan, jossa myytiin Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin verta.
EU-johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana Brysselissä uusien jännitteiden keskellä, kun Ranskan presidentiksi valittu Francois Hollande istui illallispöytään ensi kertaa.
Osa Yhdysvaltain senaattoreista on suivaantunut nuorelle miljonääri Eduardo Saverinille pahan kerran.
Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik ei aio valittaa tuomiostaan, jos hänet todetaan syyntakeelliseksi.