Henri, Henna, Heikki

After Dark

Valikko

After Dark

Viuhahdus olympiahiihtäjien videolla!

SKIMBA
Olympiahiihtäjien Stray-leffan toisessa osassa nähdään jäätävää menoa Lapin hiihtokeskusten paipeissa ja parkeissa. Leffassa nähdään lisäksi viuhahdus ja menossa murtuu myös yksi peukalo. 

Strayn toisen osan materiaalit kuvattiin keväällä Levillä, Pyhällä, Ounasvaaralla ja Rukalla. Pääpaino on paipissa ja parkeissa temppuilussa.

Elokuvassa laskee liuta suomalaisen freestyle-hiihdon uuden koulukunnan parhaimmistoa. Mukana elokuvassa on Sotshin olympialaisten slopestyle-kisassa laskeneet Antti Ollila ja Lauri Kivari sekä Valentin Hänninen, Anttu Oikkonen, Joni Särmä, Miika Virkki, Joona Kangas ja Aleksi Patja.

Aiemmissa Nelin tuotannoissa mukana ollut Anttu Oikkonen kertoo After Darkille, että viime talven kuvaukset poikkesivat aiemmista vuosista:

 - Aiemmin kuvattiin porukalla yhteistä leffaa mutta nyt Antti Ollilan ja Lauri Kivarin otokset olivat menossa isompaan eurooppalaiseen leffaprojektiin.

- Mie sitten ihmettelin, että mitä tekisin omilla matskuilla ja miten ne on järkevin julkaista. Päädyin ratkaisuun, että julkaisen kaikki omat matskut muutaman minuuntin pituisessa koosteessa.

- Antin ja Laurin europroggis alkoi kuitenkin vaikuttamaan epävarmalta ja lopulta kaikkien suunnitelmat alkoivat olla sekasin. Päätettiin sitten porukalla, että kuvataan vaan kaikenlaista matskua ja huolehditaan lopusta myöhemmin.

Rukan alppilukiossa opiskelevan Lauri Kivarin mukaan eurooppalaisen tuotannon kaatuminen ja purkkiin saadun materiaalien epävarma kohtalo ei vaikuttanut Neli-laskijoiden työmoraalin:

-  Se, että ei tiedetty mitä otoksilla tehdään, ei  haitannut kuvauksia oikeastaan ollenkaan. Kun saatiin alkukaudesta aika kovaa matskua piuhalle, niin ihan fiiliksissä sitä kuvailtiin koko loppukausi, vaikka mitään tarkkaa tuotantosuunnitelmaa ei ollutkaan.

Strayn toinen osa kuvattiin rennoissa kevätsessareissa, minkä Kivari toivoo välittyvän leffan katsojallekin.  Kivarin suosikkisuoritukset toisessa osassa ovat erilaiset handplantit, eli käsien varassa tehdyt temput, sekä pari Anttu Oikkosen temppua:

- Kaikki handplantit mitä leffassa on, on mielestäni tosi siistejä. Pätkän kaksi siisteintä temppua ovat mielestäni Antun Ounasvaaralla kuvattu korkki 360 handplantilla ''spinen'' yli ja toinen Levillä kornerista kuvattu korkki 990 tuplajapanilla, Lauri Kivari kehuu Anttu Oikkosta.

Strayn ensimmäinen osa julkaisiin After Darkissa viime viikolla.

Ota kantaa

Paippi vai parkki?

Paippi 26% Parkki 39% Katulasku määrää! 35%
Ääniä yhteensä 448

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

  3. 3

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  4. 4

    Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

  5. 5

    Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

  6. 6

    Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

  9. 9

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  10. 10

    Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. 6

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  7. 7

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  8. 8

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  9. 9

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  10. 10

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

  3. 3

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  4. 4

    Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

  5. 5

    Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

  6. Näytä lisää