Sampsa

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Maria Holaus rajusti ulos

Itävallan Maria Holaus laski rajusti ulos radalta parhaillaan käynnissä olevassa naisten supersuurpujottelun maailmancupkisassa Italian Sestrieressä.

Numerolla 14 laskenut Holaus kaatui suoraan vasemmalle kyljelleen noin 100 kilometrin tuntivauhdista ja paiskautui hervottomana radan suojaverkkoihin. Lääkintämiehet antoivat rinteessä ensiapua laskijalle ja helikopteri kuljetti hänet sairaalaan.

Ensimmäisten tietojen mukaan Holaus loukkasi ainakin polvensa. Hän löi polvensa kasvoihinsa osuessaan turvaverkkoon. Viimeisimmän tiedon mukaan Holaus on saanut aivotärähdyksen ja on tajuissaan.

Takavuosien nuorten maailmanmestarilta Holausilta vei aiemmin kolme vuotta toipua vakavista polvivammoista. Kolme viikkoa sitten Holaus otti uransa ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoiton Cortinan supersuurpujottelussa.

Sestrieren super-G -kisan voitti yllättäen Itävallan Andrea Fischbacher yhdessä Sveitsin Fabienne Suterin kanssa. Saksan Maria Riesch laski kolmanneksi.

Fischbacher, 22, on kaksinkertainen nuorten maailmanmestari, jonka läpimurtoa on jo odotettu. Suterin, 23, änkeäminen kärkeen oli suuri yllätys, sillä hän ei ollut aiemmin selviytynyt kertaakaan palkintopallille.

Maailmancupin kokonaiskisassa amerikkalainen Lindsey Vonn jakaa kärkisijan Itävallan Nicole Hospin kanssa. Lauantain syöksyn voittaja Vonn oli vasta 16:s ja Hosp 14:s. Kummallakin on 983 pistettä.

Naisten cup jatkuu perjantaina Zagrebissa pujottelulla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  2. 2

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  3. 3

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  4. 4

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. 6

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  7. 7

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  8. 8

    Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  2. 2

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  3. 3

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  4. 4

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. Näytä lisää