Tuuli, Tuulia, Hilda

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Vakavasti loukkaantunut Marcus Sandell: "Kova hinku rinteeseen!"

Alppihiihtäjä Marcus Sandell toipuu hyvää vauhtia innsbruckilaisessa sairaalassa maanantaina Itävallan Pitztalissa harjoitusrinteessä sattuneesta onnettomuudesta.

Sen tuomat vammat vaativat leikkaushoitoa. Sandellilta poistettiin leikkauksessa vasen munuainen ja pernan repeämä korjattiin.

Sandell leikattiin maanantaina iltapäivällä. Hänet herätettiin illalla nukutuksesta, ja yö sen jälkeen sujui ilman suuria kipuja. Tiistaina Sandell jaksoi jo kerrata maanantaista onnettomuutta. Sandell kaatui ja loukkasi itsensä osuttuaan kivikkoon.

- Sattui laskuvirhe, jossa toinen suksi jäi taakse. Käännyin ennen kivikkoa selkä menosuuntaan päin, mutta juuri ennen kivikkoa sain käännettyä itseni. Yritin hypätä pienestä kummusta kivikon yli, mutta kun huomasin, että hyppy ei tule onnistumaan, iski paniikki, että tässä käy huonosti, Sandell muisteli.

Kaatumisen jälkeen Sandell tunsi kovaa kipua vatsassa. Hänet vietiin onnettomuuspaikalta sairaalaan pelastushelikopterilla, jossa oli lääkäri mukana. Sandell sai kipulääkitystä jo rinteessä.

- Pysyin koko ajan tajuissani. Onneksi päähän ei tullut isompaa kolausta, Sandell totesi.

Sairaalassa Sandellin kivut kovenivat, ja hänet siirrettiin kirurgin hoidettavaksi. Sairaalan ylilääkäri Wolfgang Horninger poisti Sandellilta vasemman munuaisen ja korjasi vuodon pernassa.

- Olo on tällä hetkellä todella helpottunut, ettei sattunut pahemmin. Minulla on jo kova hinku päästä takaisin terveeksi ja urheilun pariin, Sandell kertasi tuntojaan.

Lääkäreiden mukaan Sandell voi aloittaa kevyen harjoittelun noin kuuden viikon kuluttua, mikäli toipuminen etenee normaalisti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

  6. 6

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  7. 7

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  8. 8

    Sinnikäs valepoliisi sai vanhuksen luovuttamaan pankkitunnuksensa – poliisi varoittaa huijareista: Toimi näin, jos puhelu epäilyttää

  9. 9

    Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

  10. 10

    Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  7. 7

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  8. 8

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  9. 9

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

  6. Näytä lisää