Aslak

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Poutiainen pujotteli kauden parhaansa

Alppihiihdon naisten maailmancupia johtavan Itävallan Marlies Schildin voittokulku pujottelurinteessä jatkuu.

Schild pujotteli tänään Slovenian Kranjska Gorassa kauden viidennen voittonsa kukistettuaan Tshekin Sarka Zahrobskan 0,66 sekunnilla. Tanja Poutiainen oli neljäs 1,72 sekuntia kärjestä.

Zahrobskan ja Poutiaisen väliin kiilasi yllättäen Slovakian Veronika Zuzulova, jolle Poutiainen hävisi vain 0,07 sekuntia. Suomen nuori Sanni Leinonen oli hienosti 15:s.

Poutiainen paransi sijoitustaan avauslaskusta pykälällä. Hänen edellään ensimmäisellä kierroksella olleista Itävallan Kathrin Zettel ajoi toisella kierroksella ulos. Hän keskeytti myös lauantain suurpujottelun.

Poutiaisen tähän saakka kauden paras pujottelusijoitus oli peräisin viime keskiviikolta Zagrebin iltakisasta, jossa hän oli kuudes.

- Puikkasuoritukseni on mennyt viime kisoissa selvästi eteenpäin. On sen eteen tehty viime aikoina töitäkin, Poutiainen kertoi STT:lle puhelimitse.

Hän on sekä pujottelucupissa että kokonaiskilpailussa kahdeksantena. Molempia johtaa Itävallan Schild.

- Schild on huikeassa vireessä, mutta en ajattele niin, että hänkään olisi lyömätön. Parempi kuitenkin miettiä omia tekemisiä, niin sitä kautta tulee tulosta, Poutiainen pohti.

Hän ehtii alkuviikosta muutamaksi päiväksi kotiseudulle Pohjois-Suomeen. Poutiainen kisaa maailmancupissa seuraavan kerran parin viikon kuluttua Italian Cortina d'Ampezzossa, jossa ohjelmassa ovat suurpujottelu ja supersuurpujottelu.

Päävalmentaja Bont
ylisti Leinosta

Suomalaista alppihiihtoa tällä kaudella piristänyt Sanni Leinonen jatkoi ennakkoluulotonta menoaan. Vasta 17-vuotias Leinonen oli 15:s ja ylsi maailmancupin pisteille jo neljännen kerran kauden aikana. Hän kohahdutti lajia seuraavia joulukuun lopussa sijoituttuaan Semmeringissä kymmenenneksi.

Naisten maajoukkueen päävalmentaja Michael Bont jakoi Leinoselle kehuja.

- Ei ole kahta sanaa, etteivätkö hänen suorituksensa olisi superluokkaa. Hienoa, että Sanni pärjää aikuisten joukossa. Tästä eteenpäin kaikki tämän kauden aikana on hänelle plussaa, Bont ylisti pujottelucupissa 19:nneksi kivunnutta Leinosta.

- Sannilla on laskemiseen luontainen rytmi, se on hänelle luonnollista. Hänellä on myös äärimmäisen kova asenne harjoitteluun ja kilpailemiseen, päävalmentaja kertoi.

Poutiaisen lauantaina suurpujottelusta hankkima kolmas sija ja pujottelun neljäs tila vakuuttivat Bontin siitä, että Suomen ykkösnaisalppinisti on oikealla tiellä.

- Olemme viime aikoina tehneet harjoituksissa töitä pujottelutekniikan parantamiseksi. Tanja oli tänään pujottelurinteessä eri ihminen kuin kauden aiemmissa kilpailuissa, Bont mietti.

Kranjska Gorassa oli maailmancupin ohjelmassa viimeinen cup-pujottelu ennen helmikuussa Ruotsin Åressa järjestettäviä MM-kisoja.

Schild Kostelicin
ennätyksen jäljillä

Marlies Schild, 25, on voittanut yhtä vaille kaikki kauden maailmancup-pujottelut. Joulukuun lopussa Itävallan Semmeringissä hän oli kolmas, kun voiton vei Ruotsin Therese Borssen. Itävallan miesten maajoukkueeseen kuuluvan Benjamin Raichin kanssa seurustelevalla Schildillä on maailmancupista urallaan 13 ykköstilaa.

Itävalta hallitsee naisten alppihiihtoa ylivoimaisesti, sillä supin kokonaiskilpailussa Schildin jälkeen toisena on hänen maannaisensa, sunnuntaina seitsemänneksi sijoittunut Nicole Hosp ja kolmantena Zettel.

Itävallan naiset ovat voittaneet kauden 16:sta maailmancupin kilpailusta 11. Pujottelucupissa on jäljellä kolme kisaa. Schildillä on hyvät mahdollisuudet sivuta Kroatian Janica Kostelicin yhden kauden ennätystä, voittaa yhden kauden aikana kahdeksan pujottelukilpailua

(STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  3. 3

    MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: Venezuela tekemässä vastalauseen Ranskalle urheilijan kohtelusta

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  6. 6

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  7. 7

    Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

  8. 8

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  9. 9

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  10. 10

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  3. 3

    MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: Venezuela tekemässä vastalauseen Ranskalle urheilijan kohtelusta

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  6. Näytä lisää