Tatu, Daniel, Taneli

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

"Sehän meni aivan kivasti"

Alppihiihtäjä Sanni Leinosen helpotus huokui äänestä uran parhaan maailmancupsijoituksen (7:s) jälkeen.

Mariborin pujottelussa suomalainen sai vihdoin kaksi onnistunutta suoritusta yhteen kisaan.

- En muista, milloin olisin ollut niin helpottunut, kun tuun maaliin ja näen, että johdan kisaa. Siitä on jonkun aikaa. Yksi hyvä lasku on sattunut useammin, mutta tätä on odotettu, Leinonen totesi.

Onnistumiseen tarvittiin Leinosen mukaan perussuoritus.

- Kyllä mä ja muutkin on tiennyt, että mulla vauhtia on. Mutta, että saada se kisassa laskuihin. En mä mitään taikatemppuja tehnyt, ihan normilaskut.

Vancouverin suhteen onnistuminen oli erityisen ajoitettu, sillä kyseessä oli viimeinen mc-pujottelu ennen olympialaisia.

- Pitää yrittää muistaa fiilis, joka oli tänään, ja löytää edes lähelle samanlainen. Toisaalta kannattaa olla miettimättä liikaakaan.

Tanja Poutiaisen (pujottelun 11:s) voittamisen korostamista Leinonen pyrki välttämään.

- Mediassahan se tuntuu olevan ainoa asia, joka kiinnostaa. Treeneissä on välillä voittanut Tanja ja välillä minä. On ollut ajan kysymys, milloin se tapahtuu kilpailuissa, Leinonen selvensi.

Ennen Vancouveria on tarkoitus pienentää suurpujottelukisojen lähtönumeroa (nyt n. 70) tiistain ja keskiviikon FIS-kisoissa sekä Cortina d'Ampezzon maailmancupissa.

- Siinä on heti startissa olo, että onko se (jatkoonpääsy) edes mahdollista, kun rata on kuitenkin niin kulunut.

Cortinassa Leinonen kokeilee säiden salliessa myös supersuurpujottelua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Tapausta tutkitaan tappona – ”surmat tehtiin todennäköisesti aamuyöstä”

  3. 3

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  4. 4

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  5. 5

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  6. 6

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  7. 7

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  8. 8

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  9. 9

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  10. 10

    Video: Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitshkoa vastaan sai sinetin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Tapausta tutkitaan tappona – ”surmat tehtiin todennäköisesti aamuyöstä”

  3. 3

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  4. 4

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  5. 5

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  6. Näytä lisää