Eija

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Poutiainen kuudes Lienzissä

Tanja Poutiainen sai unohtaa kärkisijat Itävallan Lienzin suurpujottelussa, sillä rovaniemeläinen teki molemmissa laskuissaan selvän virheen.

Aggressiivisesti aloittanut Poutiainen oli ensimmäisessä laskussaan hyvässä vauhdissa vielä alkurinteessä, mutta loppulaskun muutaman horjahduksen vuoksi rovaniemeläisen jäi kärjestä yli sekunnin (1,02).

Poutiaisen haaveet kärkisijoituksesta kaatuivat toisen laskun keskivaiheella, kun hänen suksensa lipesi käännöksessä. Näin Poutiainen ei onnistunut nousemaan kuudennelta sijalta ylöspäin.

Kilpailun voitti Italian Denise Karbon. Siten Italialainen on voittanut kaikki kolme naisten maailmancupin suurpujottelua.

Poutiainen hävisi voittajalle 2,35 sekuntia. Suomen toinen edustaja Sanni Leinonen ajoi ulos ensimmäisellä kierroksella.

Kilpailussa toiseksi sijoittui Yhdysvaltain Julia Mancuso, joka hävisi voittajalle selvästi 1,28 sekuntia. Kolmas oli Italian Nicole Gius 1,62 sekuntia kärjestä.

Poutiainen on kuluvalla kaudella sijoittunut suurpujottelussa neljänneksi ja 20:nneksi.

Palkintopallisija siis vielä puuttuu. Perjantaina se ei ollut lähellä, sillä terävin kärki laski selvästi rovaniemeläistä kovempaa.

- Täytyy loppujen lopuksi olla tyytyväinen. Kärki meni tosi kovaa, se täytyy myöntää. Toisessa laskussa tein ison virheen, mutta muuten ne olivat ihan hyviä laskuja, aina positiivinen Poutiainen koki Lienzin kisan.

Lauantaina samalla paikkakunnalla lasketaan naisten pujottelu.

- Ihan kiva lähteä siihen kisaan, kun on niin hyvä sijoitus edellisestä puikasta, tuumi Poutiainen, joka sijoittui pari viikkoa sitten Yhdysvaltain Aspenissa toiseksi.

Kilpailussa oli myös dramatiikkaa, kun Yhdysvaltain suurpujottelun olympiavoittaja Resi Stiegler laski ensimmäisellä kierroksella pahasti ulos. Radan turva-aita petti ja amerikkalainen päätyi pitkän liukumisen jälkeen radan reunustan kuusikkoon.

Kilpailu oli puoli tuntia keskeytyksissä, kun Stiegler haettiin pulkalla alas rinteestä.

Maailmancupin johdossa oleva Lindsey Vonn oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta 38:s ja karsiutui siten toiselta kierrokselta. Siitä huolimatta Vonn pysyi cupin yhteispisteiden piikkipaikalla.

Karbon on voittamaton

Italian 27-vuotias Karbon oli Lienzissä molemmissa laskuissa nopein. Voitto oli Karbonille hänen uransa neljäs, tällä kaudella niitä on tullut kolme ja yksi vuonna 2003 Italian Alta Badiasta.

- Olen vähän yllättynyt, kuinka lujaa pääsin molemmissa laskuissa. Olin kyllä aika hyvin valmistautunut tähän kisaan. Toisaalta oli aika helppo laskea toinen rata, kun ensimmäinen meni jo niin hyvin. Osasin hyvin välttää radan vaarallisimmat paikat. Rentoa laskemista kaiken kaikkiaan, suurpujottelun erikoisnainen Karbon iloitsi.

Naisten seuraava maailmancupin suurpujottelu kisataan Tshekissä 5. päivä tammikuuta.

Naisten suurpujottelu, Lienz

1. Denise Karbon, ITA 2.02,73

2. Julia Mancuso, USA 2.04,01

3. Nicole Gius, ITA 2.04,35

4. Elisabeth Görgl, AUT 2.04,46

5. Kathrin Hölzl, GER 2.04,82

6. Tanja Poutiainen 2.05,08

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Vappu Pimiä ja Kiira Korpi tyrmäävinä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sääret paljastavissa minimekoissa

  6. 6

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    Entinen it-kohumiljonääri Jaakko Rytsölä Arto Nybergin vieraana: ”Itsesyytökset kestivät vuosia”

  9. 9

    Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

  10. 10

    Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  10. 10

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Vappu Pimiä ja Kiira Korpi tyrmäävinä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sääret paljastavissa minimekoissa

  6. Näytä lisää