Onni, Sisu

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Kalle Palander myöntää: Olin aika puhki

Ankara harjoitusjakso väsytti alppihiihtäjä Kalle Palanderin.
Kalle Palander pääsee torstaina kokemaan uutta alppihiihdon maailmancupissa.

Konkari Palander ei ole eläissään kilpaillut Zagrebissa, jossa käydään kauden kolmas cup-pujottelu iltakilpailuna. Siihen Palander lähtee vaatimattomasti sujuneen alkukauden pohjalta.

- Eipä noita pujottelukilpailujakaan ole takana kuin kaksi, Palander totesi puhelimitse maajoukkueen leiriltä Kranjska Gorasta.

Palanderille kertyi joulun ja vuodenvaihteen ympärille pitkä kisapaussi. Edellinen kilpailu oli Alta Badian suurpujottelu 19. joulukuuta.

- Ruhtinaallinen seitsemän kahdeksan päivän joulubreikki ja sitten tänne treenaamaan. Sitä en ole koskaan täällä tehnyt, vaikka kisoja olenkin paljon laskenut, Palander kertoi.

Kolmetoista pistettä

Paluuta tekevä Palander on ainoa cup-pisteille yltänyt suomalaismies tällä kaudella. Pinnoja on irronnut molemmista lajeista, vaikkakin vähän. Kahdeksalla pujottelupisteellä ja viidellä suurpujottelupisteellä Palander ei pitkälle pötki.

- Val d'Iserestä (23:s) jäi jotain sentään käteen, vaikka sähläsinkin toisella kierroksella. Nyt se pujottelu on ruvennut löytymään ihan eri tavalla.

Kauden avauspujottelussa Levillä Palander hylättiin. Sitä seurasi ankara jakso pujottelutreeniä.

- Laskumäärää tässä on koko ajan haettu. Etten jopa laskenut vähän liikaakin, kun näin jälkeenpäin mietin. Joulukuun olin aika puhki.

Vahingosta viisastuneena Palander vähensi määrää ja nosti laatua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    9. 9

      Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää